Jürgen Klopp ärähti Liverpoolin some-kriitikoille: ”Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka yleensä pitävät meistä”

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp puolustaa pelaajiaan sosiaalisen median kriitikoilta, joilla riittää sanottavaa pelistä toiseen.
Punapaidoilla on meneillään haastava sesonki, ja Liverpool saattaa jäädä ensimmäistä kertaa Mestarien liigan ulkopuolelle sitten kauden 2015-16.
– On hyvä, että me teemme päätökset emmekä anna sosiaalisessa mediassa kirjoittavien ihmisten tehdä päätöksiä, koska muuta emme kuulekaan, kommentoi Klopp ESPN:n mukaan.
– Sosiaalista mediaa katsellessa voi saada kuvan: ”Voi luoja! Maailmassa ei ole suurempaa ongelmaa kuin meidän keskikenttämme!”. Ymmärrän sen sataprosenttisesti.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Joku näytti minulle edellisen pelimme jälkeen jonkin jutun Instagramista ja mitä ihmiset sanoivat kokoonpanostamme. Kovinkaan moni ei olisi halunnut Curtis Jonesia tai Cody Gakpoa kentälle, ja he sanoivat katsovansa jonkun toisen pelin, kun he näkivät, että Joël Matip pelaa. Ja nämä ovat niitä ihmisiä, jotka yleensä pitävät meistä.
– Ymmärrän, että tämä kausi on saanut ihmiset hermostuneeksi. Me emme ole olleet oma itsemme valtaosan kaudesta, mutta meidän on silti tehtävä hyviä päätöksiä, eikä paniikkipäätöksiä, joissa sanomme: ”Se oli siinä hänen osaltaan, hän ei enää ikinä pelaa tässä seurassa”. Ei se mene niin.
– Siksi minä sanoin, että mitä ikinä teemmekin kesällä, se ei riitä näille ihmisille [sosiaalisessa mediassa] alkuunkaan. Meidän on tehtävä päätöksiä sen perusteella, mitä tiedämme. Juuri niin me teemme.
– Meillä on paljon potentiaalia tässä joukkueessa, emmekä ole näyttäneet sitä tarpeeksi tällä kaudella. Pidämme kiinni siitä, käytämme sitä, kehitämme sitä ja hankimme uusia pelaajia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Arsenalin haaveet kaatuivat Mestarien liigassa
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Rúben Amorim suorasanainen Man Unitedin erikoisesta kaudesta: ”Me voimme olla huonoin euroturnauksen voittanut joukkue”
- Rúben Amorim kommentoi Bruno Fernandesin siirtohuhuja: ”Suunnitelmamme eivät ole muuttuneet”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Toimittaja: Atlético pääsi Tottenham-topparin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta