David De Gean suuri virhe maksoi taas pisteet – näin Erik ten Hag puolusti maalivahtiaan
West Ham voitti Manchester Unitedin sunnuntai-iltana Valioliigassa 1-0.
Ottelun ainoa maali syntyi David De Gean suuresta virheestä. West Hamin Saïd Benrahma laukoi vaarattoman näköisen laukauksen boksin ulkopuolelta kohti De Geaa, mutta maalivahti ei saanutkaan hiljaista vetoa kiinni ja peliväline löysi tiensä maaliin.
Manchester United hävisi viime viikolla kaksi ottelua. Viime torstaina Brighton voitti Manchester Unitedin 99. minuutin rangaistuspotkumaalilla. Pallo vietiin pilkulle käsivirheen vuoksi.
Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag myöntää, että yksilövirheistä johtuneet tappiot syövät miestä.
– Turhauttavaa? Kyllä. Mielestäni aloitimme ottelun hyvin ja loimme maalipaikkoja, mutta emme käyttäneet niitä hyväksemme ja sitten teimme yhden virheen. Kaksi yksilövirhettä ja kaksi tappiota. Mutta sellaista se on.
Ten Hag toivoo De Gean jäävän Manchester Unitediin. Maalivahdin sopimus seuran kanssa päättyy kesällä.
– De Gealla on eniten nollapelejä Valioliigassa, emmekä olisi tällä sijalla ilman häntä. Emme ole huolestuneita. Tällaista tapahtuu, mutta meidän on joukkueena hyväksyttävä se, osoittaa asennetta ja kestävyyttä. Haluamme De Gean jäävän ja tehdä uuden sopimuksen hänen kanssaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa