Sivurajaheittovalmentaja jättää Liverpoolin: ”Seuran päätös”

Liverpoolin sivurajaheittovalmentaja Thomas Grønnemark jättää seuran kuluvan kauden jälkeen.
Grønnemark vahvisti asian The Athleticille.
Grønnemarkin sopimus Liverpoolin kanssa päättyy kesällä, eikä seura tarjonnut hänelle uutta sopimusta. Grønnemark on työskennellyt Liverpoolissa viiden vuoden ajan.
Grønnemark kertoi Liverpoolille haluavansa enemmän aikaa harjoituskentällä pelaajien kanssa, jos hän jatkaisi seurassa. Liverpool päätti olla jatkamatta sopimusta.
Lukuisten muidenkin seurojen kanssa työskentelevä Grønnemark ei suinkaan viettänyt kaikkia päiviään Liverpoolin harjoituskeskuksessa. Grønnemark vietti viikon Liverpoolin harjoituskeskuksessa huhtikuussa. Kyseessä oli sivurajaheittovalmentajan ensimmäinen visiitti harjoituskeskukseen sitten viime kesän.
The Athleticin mukaan Grønnemarkin työtehtävä on ollut pitkälti lähettää sivurajaheittoraportteja Liverpoolin valmennusjohdolle kaikista joukkueen otteluista.
– En työskentele Liverpoolissa tämän kauden jälkeen. En päättänyt sitä itse. Se oli seuran päätös, mutta kunnioitan sitä ja olen ikuisesti kiitollinen tästä uskomattomasta mahdollisuudesta, jonka sain Jürgen Kloppilta. Kahdella ensimmäisellä kaudella vierailin 4-5 kertaa kaudessa Liverpoolissa ja vietin jokaisella kerralla viikon pelaajien kanssa. Se oli upeaa, koska sain paljon aikaan heidän kanssaan ja saimme hienoja tuloksia. Voitimme Mestarien liigan ja Valioliigan mestaruuden, Grønnemark totesi The Athleticille.
LUE MYÖS
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Pep Guardiola vahvisti yllättävän nimen avaavan FA Cupin derbyfinaalissa
- Casemiro avaa vahvaa yhteistä säveltä Manchester Unitedin tähden kanssa: ”On kunnia pelata hänen vierellään”
- Erik ten Hag uskoo brasilialaistähden olevan sivussa FA Cupin finaaliderbystä
- Kauden isoin floppi? Jättipalkkainen Jesse Lingard lähtee Nottingham Forestista
- Arsenalin hyökkääjälupaus lähtökuopissa – ottajia riittää
- Man City jahtaa triplamestaruutta – näin kommentoi Erling Haaland
- Tammy Abraham on kaupan – edessä paluu Valioliigaan?
- Yksi piste, puoli miljoonaa taskuun – Sam Allardyce jättää Leedsin
- Raphaël Varane joutuu pysäyttämään Erling Haalandin FA Cupin finaalissa – nosti esiin nämä Manchester Cityn vahvuudet
- Dimitar Berbatov kertoi miksi uskoo Harry Kanen jäävän Tottenhamiin
- Yksi piste, puoli miljoonaa taskuun – Sam Allardyce jättää Leedsin
- Tammy Abraham on kaupan – edessä paluu Valioliigaan?
- Kauden isoin floppi? Jättipalkkainen Jesse Lingard lähtee Nottingham Forestista
- Arsenalin hyökkääjälupaus lähtökuopissa – ottajia riittää
- Manchester United ja Valioliiga-tähti sopuun siirrosta
- Raphaël Varane joutuu pysäyttämään Erling Haalandin FA Cupin finaalissa – nosti esiin nämä Manchester Cityn vahvuudet
- Manchester United on neuvotellut kahden kohutun hyökkääjän siirrosta
- Telegraph: Tässä on Tottenhamin ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajakseen
- Dimitar Berbatov kertoi miksi uskoo Harry Kanen jäävän Tottenhamiin
- Leicesterin monivuotinen luottopelaaja jättää seuran