Liverpool vaatii tuomareilta selitystä kahdesta viime viikonlopun tilanteesta
Liverpool on pyytänyt Englannin ammattilaisjalkapallon ottelutuomareista vastaava elimeltä (PGMOL) selitystä kahdesta päätöksestä viime lauantain sarjaottelustaan Aston Villaa vastaan, kertoo BBC.
Punapaidat pelasivat kauden viimeisessä kotiottelussaan 1-1-tasapelin Villan kanssa. Tappio olisi lopullisesti päättänyt Liverpoolin unelmat pääsystä Mestarien liigaan, joskin sen saumat ovat yhä todella pienet.
Liverpool on kysynyt PGMOL:lta, miksi Villan puolustajaa Tyrone Mingsiä ei ajettu ulos rikkeestään Cody Gakpoa vastaan ja miksi Gakpon maali hylättiin paitsion takia.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Kotijoukkue luuli tulleensa tasoihin jo 55. minuutilla, kun Gakpo tökkäsi pallon sisään pelaajaröykkiön keskeltä, mutta maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen paitsion takia.
Liverpoolin Luis Díaz puski palloa, joka tuli Villan Ezri Konsan kautta Liverpoolin Virgil van Dijkille ennen Gakpon osumaa. Tuomaristo katsoi, että Konsa ei pelannut palloa tarkoituksellisesti ja siksi van Dijk oli paitsiossa Díazin puskusta.
Van Dijk sanoi ottelun jälkeen, että hänellä ei ollut hajuakaan, miksi maali hylättiin.
– En ymmärtänyt, mitä oli meneillään. Kysyin [neljänneltä tuomarilta] Michael Oliverilta kentän laidalla, ja ilmeisesti kyse oli siitä, pelasiko Villan pelaaja tarkoituksellisesti palloa tai jotain. Mutta minulla ei ole hajuakaan, oliko se niin vai ei.
– Minusta olisi hyvä, jos ensi kaudella voisimme kuulla, mistä he (tuomarit) keskustelevat, kaikki ympärillä olevat henkilöt, ja olla avoimia.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin mielestä kumpikin päätös meni tuomareilta mönkään.
– En ole varma, oletteko nähneet Codya, mutta hänellä on kolme massiivista jälkeä rinnassaan. Sitä ei voi tehdä tekemättä kunnon virhettä.
– Kysyin tuomarilta, miksi paitsiomaali oli paitsiomaali. Paitsiotilanteiden pitäisi olla aika selviä. Hän selitti minulle, että se on subjektiivinen päätös. Hänen mielestään se oli puolustajan tahaton teko, minun mielestäni se oli [tahallinen].
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni



