TalkSPORT: Lainahyökkääjä jättää Manchester Unitedin – herättänyt kiinnostusta Valioliigassa

Wout Weghorst pelasi syyskauden lainalla Burnleysta Besiktasissa.
Weghorst oli mukana Hollannin MM-kisajoukkueessa ja esiintyi turnauksessa edukseen iskettyään puolivälierässä kaksi maalia Argentiinan verkkoon.
Tammikuussa Weghorstin Besiktas-laina purettiin ja hyökkääjä siirtyi kevätkaudeksi lainalle Manchester Unitediin.
30-vuotias Weghorst pelasi kevätkauden aikana 31 ottelua Manchester Unitedin paidassa ja viimeisteli kaksi maalia.
TalkSPORT:n saamien tietojen mukaan Manchester United on päättänyt olla hankkimatta Weghorstia riveihinsä. Hollantilaiskärki palaa siten kesällä Burnleyn vahvuuteen. Burnley nousi ensi kaudeksi Valioliigaan. Weghorst ei kuitenkaan välttämättä jatka uraansa Burnleyssa.
TalkSPORT kertoo Evertonin haluavan hankkia hyökkääjän kesän siirtoikkunassa. Evertonin on määrä vahvistaa hyökkäystään siirtomarkkinoilla ja seura on hyvin kiinnostunut Weghorstista.
Burnley hankki Weghorstin Wolfsburgista 17,5 miljoonalla eurolla tammikuussa 2022. Everton-luotsi Sean Dyche toimi tuolloin Burnleyn valmentajana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin