Aston Villa vahvisti kovan luokan kaappauksen Valioliigasta pudonneesta seurasta
Aston Villa vahvistuu kovan tason keskikenttäpelaajalla. Birminghamilaisseura tiedotti päässeensä sopuun Youri Tielemansin saapumisesta seuraan.
Tielemans, 26, liittyy Villan paitaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Belgian maajoukkuepelaajan sopimus Mestaruussarjaan pudonneen Leicesterin kanssa päättyy kuuukauden lopussa.
Tielemans oli mukana voittamassa Leicesterin vuoden 2021 FA Cupin voittoa. Keskikenttäpelaaja on edustanut urallaan myös AS Monaco Ranskassa ja Anderlechtia Belgiassa.
Tielemans on myös vakiokasvo Belgian maajoukkueessa. Hän oli mukana vuosien 2018 ja 2022 MM-turnauksissa ja kesän 2021 EM-kisoissa.
Aston Villa tulee pelaamaan ensi kaudella europelejä Konferenssiliigassa. Seura sijoittui Valioliigan kaudella 2022-2023 seitsemänneksi.
LUE MYÖS!
- Paul Scholes: Man United tarvitsee kokonaan uuden puolustuslinjan
- TalkSPORT: Thomas Frank saattaa palata Valioliigaan
- Paul Pogba: Man Unitedin on annettava Michael Carrickille aikaa
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”
- Michael Carrick kertoi mielipiteensä Man Unitedin alkukaudesta
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon