Aaron Ramsey kehottaa Arsenalia antamaan hyökkääjälupaukselle sauman: ”Hän on todella hyvä”
Arsenalin entinen keskikenttäpelaaja Aaron Ramsey kehottaa seuraa pitämään kiinni hyökkääjälupaus Folarin Balogunista.
Balogun, 21, on viettänyt viimeiset 18 kuukautta lainalla – ensin puoli vuotta Mestaruussarjan Middlesbrough’ssa ja viime kauden ranskalaisessa Reimsissä, jolle hän tehtaili komeat 22 maalia.
Yhdysvaltain A-maajoukkueessa hiljattain debytoinut Balogun on kovassa nosteessa, mutta monet ovat kyseenalaistaneet, löytyykö hänelle paikkaa Arsenalin ykkösmiehistössä.
Balogun on itse sanonut, että lainalle hän ei halua enää lähteä, joten vaihtoehdoiksi jäävät pysyvä siirto tai läpimurto Tykkimiesten pelaavaan kokoonpanoon.
Arsenalia vuosina 2008-2019 edustanut Ramsey, 32, kohtasi Balogunin päättyneellä kaudella kahdesti nykyisen seuransa OGC Nicen kanssa. Walesilaiskonkari uskoo, että Balogun on ansainnut näytönpaikan Lontoossa.
– Hän on todella hyvä pelaaja. Me pelasimme häntä vastaan pari kertaa ja hän oli näkemäni perusteella todella jännittävä pelaaja, kommentoi Ramsey Goalin mukaan.
– Arsenalilla on monia hyviä pelaajia, mutta hän on ehdottomasti laadukas pelaaja. Hän on tarpeeksi hyvä Valioliigaan.
Lehtitietojen mukaan ainakin saksalaiset RB Leipzig ja Eintracht Frankfurt sekä ranskalainen AS Monaco ovat kiinnostuneita Balogunista.
Arsenalin edustusjoukkueessa Balogun on esiintynyt kymmenen kertaa ja onnistunut maalinteossa kahdesti.
Lue lisää Arsenalista:
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”