Chelsea tarjoaa huippulupaukselleen uutta sopimusta – nuorukainen haluaa ensin Mauricio Pochettinon puheille

Chelsea on tarjonnut topparilupaukselleen Levi Colwillille uutta sopimusta, kertoo Evening Standard.
Nuorukainen haluaa keskustella Chelsean uuden managerin Mauricio Pochettinon kanssa roolistaan ennen päätöstään.
Colwill, 20, odottaa yhä debyyttiään Chelsean edustusjoukkueessa, mutta häntä pidetään kenties ikäluokkansa lupaavimpana topparina koko Englannissa.
Kaksi edellistä kautta Colwill on esiintynyt edukseen lainapesteillä, ensin Mestaruussarjan Huddersfieldissä ja sitten Brightonissa.
Chelsealla riittää laadukkaita vaihtoehtoja topparin tontille, eikä Colwill halua jäädä vaihtopenkille istumaan. Hänellä on useiden arvioiden mukaan hyvä sauma päästä ensi vuonna Englannin EM-kisajoukkueeseen, mutta se vaatii säännöllistä peliaikaa.
Brighton teki viime kuussa seurahistoriansa suurimman, 40 miljoonan punnan, tarjouksen Colwillistä, mutta Chelsea hylkäsi sen. Myös Liverpool ja Manchester City ovat tarkkailleet Colwilliä, mutta Chelsea on toistaiseksi antanut ymmärtää, että nuorten maajoukkuetoppari ei ole kaupan mistään hinnasta.
Colwillin ja Chelsean nykyinen sopimus päättyy kesällä 2025.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Athletic: Liverpool-tähti sivussa maajoukkuetaukoon saakka
- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Sir Jim Ratcliffe muuttamassa mielensä Manchester Unitedista
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Athletic: Liverpool-tähti sivussa maajoukkuetaukoon saakka
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Chelsean jättihankinta avasi viimein maalitilinsä – Mauricio Pochettino kehui suojattiaan: ”Ei ole helppo sopeutua”
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa