Manchester Cityn maalivahdin ällistyttävä sankariteko ratkaisi Euroopan mestaruuden – ”Tiesin tekeväni sen”
Manchester Cityn maalivahtilupaus James Trafford oli juhlittu sankari, kun Englanti juhli U21-ikäluokan EM-kultaa. Three Lions kukisti lauantain finaalissa Espanjan 1-0-lukemin.
Trafford, 20, varasti parrasvalot ottelun 98. minuutilla juuri ennen päätösvihellystä ällistyttävällä tuplatorjunnalla. Maalivahti pysäytti ensin Abel Ruizin rangaistuspotkun ja torjui heti perään jatkotilanteen.
Englannin voittomaalin naulasi Liverpoolin Curtis Jones avauspuoliskon lisäajalla. Kyseessä oli maan ensimmäinen Euroopan mestaruus ikäluokassa vuoden 1984 jälkeen.
Trafford myönsi ottelun jälkeen olleensa itseluottamusta täynnä ennen sankaritekoaan.
– Kerroin kaikille aamulla, että torjuisin rangaistuspotkun. Tiesin tekeväni sen. Se oli oikeastaan aika helppoa. Kerroin kaikille kavereilleni kotoani, että tulisin torjumaan pilkun, Trafford kommentoi Channel 4 Sportille.
Trafford ei päästänyt yhtäkään maalia koko kisojen aikana. Maalivahdin odotetaan siirtyvän ensi kaudeksi Burnleyyn 19 miljoonan punnan kaupassa.
Muokattu: 9.7.2023 kello 20.51. Englanti voitti finaalin varsinaisen peliajan puitteissa.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni