AC Milanin uusi keskikenttäpelaaja Ruben Loftus-Cheek sanoo olleensa turhautunut kasvattajaseurassaan Chelseassa.

Loftus-Cheek, 27, siirtyi tänä kesänä Italiaan 16 miljoonan euron kaupassa edustettuaan Chelseaa lähes 20 vuotta. Hän esiintyi lontoolaisten edustusjoukkueessa kaikkiaan 155 kertaa ja kävi lainalla Crystal Palacessa sekä Fulhamissa.

Nuorempana Loftus-Cheekistä povattiin isoa vastuunkantajaa Chelsean keskikentälle, mutta loukkaantumisista kärsinyt taituri ei ikinä noussut odotetunlaiseen rooliin pitkiksi ajoiksi. Loftus-Cheek sanoo, että hän oli Chelseassa tyytymätön saamiinsa minuutteihin ja vaihtuviin rooleihinsa.

– Rakastan seuraa ja sen kannattajia, mutta en ollut tyytyväinen peliaikaani ja paikkoihin, joilla minua peluutettiin, kommentoi Loftus-Cheek BBC:n mukaan.

– Minusta tuntui, että minulla oli enemmän annettavaa, mutten saanut mahdollisuutta näyttää sitä.

– Olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja pelaan todella hyvää jalkapalloa. Nyt oli hyvä aika siirtyä eteenpäin.

Ruben Loftus-Cheek

@RLC
Rossoneri ❤️🖤 @acmilan

Linkki twiittiin.