Manchester United sopuun huippuvahdin siirtosummasta
Manchester United ja Internazionale ovat päässeet sopuun maalivahti André Onanan siirtosummasta, kertoo Athletic.
Unitedin on määrä maksaa kamerunilaistorjujasta alustavasti 51 miljoonaa euroa, mutta summa voi kasvaa bonusten myötä vielä neljällä miljoonalla eurolla.
Onana, 27, on jo päässyt sopimuksensa henkilökohtaisista ehdoista sopuun. Hänen odotetaan allekirjoittavan Unitedin kanssa viiden vuoden diili, joka sisältää jatko-option yhdestä lisäkaudesta.
Vielä ei ole tiedossa, missä ja milloin Onana suorittaa lääkärintarkastuksensa. Manchester United pelaa keskiviikkona ystävyysottelun Lyonia vastaan Skotlannin Edinburghissa ja lentää sieltä kiertueelleen Yhdysvaltoihin. Onana saattaa matkustaa Manchesteriin tai suorittaa lääkärintarkastuksensa jossain muualla ennen kuin hän liittyy joukkueen mukaan kiertueelle.
Athleticin mukaan Manchester United ei tiedottane siirrosta vielä tänään, tiistaina, sillä viimeisiä yksityiskohtia hiotaan vielä kuntoon.
Onana on korvaamassa Unitedin monivuotisen ykkösvahdin David de Gean, jonka sopimus päättyi viime kauteen. Manchesterissa Onanaa odottaa hollantilaisluotsi Erik ten Hag, jonka alaisuudessa hän pelasi Ajaxissa ennen viime kesän siirtoaan Interiin.
Interissä Onana on ehtinyt pelata 41 ottelua päästäen niissä yhteensä 36 maalia ja pitäen maalinsa puhtaana 19 pelissä. Hän torjui viime kaudella Interin Mestarien liigan finaaliin, jossa Manchester City oli lopulta vahvempi 1-0-tuloksella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Bruno Fernandes: Valioliigan vuoden pelaaja
- Mikel Artetalta yllätyspaljastus mestaruusillasta: ”Kuulin vain taustalta”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Manchester City aikoo rakentaa patsaan Pep Guardiolalle
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- Paljon porua valinnoista – näin Thomas Tuchel perusteli Englannin MM-ryhmää
- Nyt puhuu Pep Guardiola
- Nyt se tapahtui: Man United valitsi uuden päävalmentajan
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa