Liverpool jätti keskikenttäpelaajan pois ryhmästään – liittyy tähän massiiviseen letkaan Saudi-Arabiaan matkaavia
Keskikenttäpelaaja Fabinho ei ole mukana Liverpoolin ryhmässä, joka matkaa Singaporeen. Hetkeksi jäihin – ainakin julkisissa puheissa – laitettu siirto Saudi-Arabian Al-Ittihadiin on enää julkistusta vaille valmis.
Brasilialainen liittyi Jürgen Kloppin ryhmään vuonna 2018, siirryttyään tuolloin 45 miljoonan euron kaupassa AS Monacosta. Viiden vuoden aikana hänelle ehti kertyä 151 valioliigaottelua, joissa tehot 8+9.
Al-Ittihad maksaa aina vuoteen 2026 Liverpoolin kanssa sopimussuhteessa olevasta 29-vuotiaasta Goalin tietojen mukaan noin 47 miljoonaa euroa.
Fabinho liittyy siirron myötä osaksi massiivista, Euroopassa eliittitasolla pelanneiden tähtien letkaa. Anfieldilta tutut Jordan Henderson (Al Ettifaq) ja Roberto Firmino (Al Ahli) kuuluvat siihen myös, kuten Chelseassa osansa valokeilasta saanut maalivahti Edouard Mendy, josta tulee nyt Firminon joukkuetoveri. Manchester Citystä Al Ahliin puolestaan siirtyy Riyad Mahrez.
Al-Ittihad on jo ennen Fabinhoa kerennyt värvätä Karim Benzeman Real Madridista, Jotan Celticistä, sekä useita pokaaleita englantilaisseuroissa nostelleen keskikenttäpelaaja N’Golo Kantén.
Al Hilal ei saanut läpi hulppeaa tarjoustaan Kylian Mbappésta, mutta on mukana alueensa kilpavarustelussa muiden muassa Chelsea-visiittinsä päättäneen Kalidou Koulibalyn ja Wolvesin jättäneen Ruben Nevesin myötä. Seuran tiedetään olevan myös PSG:n jättävän italialaiskeskikenttäpelaaja Marco Verrattin nappaamista.
Lähteet: BBC, The Athletic, Goal
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenhamin pelaaja nyt kuumaa valuuttaa homojen keskuudessa
- Manchester Unitedin legenda tyrmäsi Chelsean tähden: “Häpeällinen asenne”
- Manchester City matkaa Aasiaan – vetonaulana jättimäinen kohtaaminen
- Saako Liam Rosenior kenkää? ”Pitää saada tuloksia nyt”
- Karu romahdus voi käydä toteen tänään – merkittävä putoaminen on nyt lähellä
- Tottenhamin ex-valmentaja kertoi karun mielipiteensä seuran tilanteesta
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Ensimmäinen putoaja varmistui – kutkuttava tilanne Valioliigassa
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Manchester United kaavailee jättikaappausta Real Madridista
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalin kaavailema 120 miljoonan superhankinta jäissä – City-tausta painaa päätöksessä
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Tässä on Bournemouthin uusi manageri
- Liverpoolin supertähti tulevaisuudestaan: ”Se ei ole omissa käsissäni”
- Ensimmäinen putoaja varmistui – kutkuttava tilanne Valioliigassa
- Liverpoolin tähtipelaaja haukkui Evertonin Merseysiden derbyn jälkeen