Arsenal voitti Community Shieldin – tasoitusmaali 100. minuutilla

Manchester City ja Arsenal iskivät yhteen sunnuntai-iltana Lontoossa pelatussa Community Shieldissä.
Arsenal voitti Community Shieldin lopulta rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Tunnin kohdalla kentälle vaihdettu Cole Palmer iski ottelun ensimmäisen maalin vartti ennen täyttä aikaa. Manchester City lähti pallonriiston jälkeen nopeaan vastahyökkäykseen. Pallo pelattiin laidalla juosseelle Palmerille, joka laukoi boksin rajan läheisyydestä pallon komeasti ohi Arsenal-vahti Aaron Ramsdalen.
Palmer, 21, on pelannut kahden vuoden ajan Manchester Cityn edustusjoukkueessa. Seuran oma kasvatti sai viime kaudella huomattavasti enemmän vastuuta Pep Guardiolan alaisuudessa kuin aiemmin ja aloitti alkaneen kauden upealla maalilla.
Itse ottelu oli odotetun tasainen. Kummatkin kykenivät luomaan muutaman maukkaan maalipaikan.
Arsenal tasoitti ottelun lisäajan kymmenennellä minuutilla, eli käytännössä kamppailun viimeisessä tilanteessa. Leandro Trossardin laukaus muutti ratkaisevasti suuntaa Manuel Akanjista ja löysi tiensä Manchester Cityn maaliin. 1-1.
Arsenal voitti rangaistuspotkukilpailun maalein 4-1.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Telegraph: Valioliigatuomarit herättäneet kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean puolustaja loukkaantui: ”Vaikuttaa pahalta”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Huima paljastus: Tässä on syy, miksi Liverpoolin johtomaali hylättiin Tottenhamia vastaan
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Virgil van Dijk otti kantaa puhuttaneeseen tuomarivirheeseen: ”Olen menettämässä uskoani”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas