Everton havittelee kahta vahvistusta Leedsistä
Everton tavoittelee hyökkäyspäähänsä kahta vahvistusta Mestaruussarjaan pudonneesta Leedsistä, kertoo BBC.
Ensimmäinen heistä on laitahyökkääjä Jack Harrison, jonka siirto Goodison Parkille on jo loppusuoralla.
Harrisonin, 26, on määrä siirtyä Evertoniin vuoden lainasopimuksella, kunhan hän on suorittanut lääkärintarkastuksensa.
Englantia nuorten maajoukkueissa edustanut Harrison on pelannut Leedsissä viiden vuoden aikana 206 ottelua tehden niissä yhteensä 34 maalia ja syöttäen 32. Hän pelasi kolme ensimmäistä vuottaan Elland Roadilla lainalla Manchester Citystä, kunnes Leeds lunasti hänet omakseen 12,8 miljoonalla eurolla.
Harrisonin lisäksi Everton tavoittelee Leedsistä Italian maajoukkuelaituri Wilfried Gnontoa, mutta hänen tilanteensa on huomattavasti mutkikkaampi.
Gnonto, 19, siirtyi Leedsiin viime kesänä ja tehtaili debyyttikaudellaan 29 otteluun neljä osumaa ja neljä maalisyöttöä.
Leeds aloitti tällä viikolla kurinpitotoimet Gnontoa vastaan, koska hän on kieltäytynyt pelaamasta kuultuaan, että häntä ei myydä tänä kesänä.
Gnonton ja Leedsin sopimusta on jäljellä vielä neljä vuotta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta