Saudi-Arabian siirtoikkuna päättyy viikkoa Eurooppaa myöhemmin – Mikel Arteta pitää tilannetta epäreiluna: ”He ovat kilpailijamme”
Kesän siirtoikkuna päättyy Euroopan kentillä elo-syyskuun vaihteessa.
Muun muassa valioliigaseurat saavat olla kuitenkin varuillaan, sillä siirtoikkuna sulkeutuu Saudi-Arabiassa vasta 7. syyskuuta, eli noin viikko Euroopan jälkeen.
Saudiarabialaisseurat ovat hankkineet kesän aikana useita tähtipelaajia Valioliigasta, ja monet seurat pelkäävät menettävänsä avainpelaajiaan jo sen jälkeen, kun siirtoikkuna on sulkeutunut. Silloin korvaajia ei olisi saatavilla ennen tammikuun siirtoikkunaa.
Arsenal-luotsi Mikel Artetalta tiedusteltiin, pitääkö hän tilannetta reiluna.
– Se ei ole reilua, koska he ovat nyt uusi kilpailijamme. Mielestäni meidän pitäisi muuttaa sitä. Se on mielipiteeni.
Artetan mielestä seurojen ei pitäisi hyväksyä tarjouksia pelaajistaan siirtoikkunan päättymisen jälkeen, koska korvaajia olisi mahdoton hankkia.
– Sen pitäisi olla lähtökohta, mutta en voi tehdä päätöstä seuran puolesta. Useat ihmiset ovat mukana siirtoprosessissa ja monella on sanottavaa sen suhteen. Siinä tapauksessa tarjous olisi pöydällä normaalisti. Sanon vain sen, ettei kyseessä ole ideaali tilanne, koska puhumme uudesta kilpailijastamme.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas