Divock Origi palaamassa Valioliigaan
Divock Origi on jäänyt ulos AC Milan -luotsi Stefano Piolin suunnitelmista. Hyökkääjä ei ole mahtunut edes AC Milanin penkille kauden ensimmäisissä otteluissa.
AC Milanin tavoite on päästä eroon kallispalkkaisesta hyökkääjästä ennen kesän siirtoikkunan päättymistä.
Relevon saamien tietojen mukaan Sheffield United on toden teolla Origin kintereillä. RMC:n mukaan Origin siirto Sheffield Unitediin on jo käytännössä valmis.
28-vuotias Origi siirtyi noin vuosi sitten Liverpoolista vapaana agenttina AC Milaniin. Origi jäi kuitenkin viime kaudella hyvin pienelle vastuulle Piolin alaisuudessa, eikä onnistunut nousemaan joukkueen avauskokoonpanoon.
Belgian A-maajoukkueessa edellisen kerran noin puolitoista vuotta sitten pelannut Origi palaisi ilomielin Valioliigaan. Origi oli kirjoilla Liverpoolissa vuodet 2014-22.
Sarjanousija Sheffield Unitedin alkukausi on ollut odotetun vaikea. Se on hävinnyt kummatkin sarjaottelunsa.
- 1/10 – Manchester Unitedin pelaaja sai murska-arviot
- 90+6 – Manchester Unitedilta älytön nousu Old Traffordilla!
- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”