Asiantuntija uskoo Manchester Cityn päähaastajan löytyneen: ”On vaikea löytää vastaavaa syvyyttä”
BBC:n asiantuntija Chris Sutton uskoo Liverpoolin olevan Manchester Cityn päähaastaja Valioliigan mestaruudesta. The Reds osoitti sunnuntaina sinnikkyytensä nousemalla vajaamiehisenä 2-1-vierasvoittoon Newcastlessa.
Liverpool avasi ottelussa Cody Gakpon, Mohamed Salah´n ja Luis Díazin muodostamalla hyökkäyskolmikolla. Myöhemmin vaihdosta sisään tulivat Diogo Jota ja kaksi ratkaisevaa maalia tehnyt Darwin Núñez.
Sutton näkee Liverpoolin hyökkäysmateriaalissa poikkeuksellista syvyyttä. Arsenaalista Díaz ja Jota olivat suuren osan viime kaudesta loukkaantuneina.
Liverpoolia vuodesta 2017 lähtien edustanut Salah on puolestaan yhdistetty Saudi-Arabiaan. Liverpool-manageri Jürgen Klopp on ilmoittanut, ettei egyptiläistähti ole myytävänä.
– Jos katsotaan Liverpoolin hyökkäystä, heillä on varaa jättää Jota ja Núñez penkille. On vaikea löytää toista Valioliiga-seuraa, jolla on vastaavaa syvyyttä, Sutton arvioi.
– Diaz oli sivussa suuren osan viime kaudesta ja Jotakin oli poissa jonkin aikaa. Salah on ollut aina superluotettava. Núñezista näki merkkejä, että heillä on pelaaja käsissään. Ne maalit saattavat antaa hänelle suuren piristysruiskeen. Hän on fyysisesti vahva, liikkuva ja hyvin käyttökelpoinen.
– Uskon edelleen Cityn voittavan Valioliigan, mutta Liverpool tarvitsi tätä eilistä. He tulevat haastamaan tasavahvasti, jos he pystyvät pitämään kiinni Salah´sta.
Liverpool on kolmen kierroksen jälkeen Valioliigassa neljäntenä. Joukkue kohtaa vielä Aston Villan ennen maajoukkuetaukoa.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Athletic: Xabi Alonso on tehnyt valintansa