Glen Kamara on siirtymässä Mestaruussarjaan
Huuhkajien avainpelaaja Glen Kamara on viimein siirtymässä pois Rangersista.
Fabrizio Romanon saamien tietojen mukaan Kamara siirtyy Englannin Mestaruussarjassa pelaavaan Leedsiin. Seurat ovat päässeet yhteisymmärrykseen siirrosta ja Kamara käy torstai-iltapäivänä Leedsin lääkärintarkastuksessa.
Leeds on ollut jo pitkään Kamaran kintereillä. Kamara on harjoitellut kesällä pitkälti yksinään Rangersin joukkueen ulkopuolella. Rangers-luotsi Michael Bealen mukaan Kamara ilmoitti selvästi kesän alussa lähtöaikeistaan. Kamara on edustanut Rangersia neljän ja puolen vuoden ajan.
Leedsin odotetaan maksavan Kamarasta noin kuusi miljoonaa euroa.
Leedsin kausi Mestaruussarjassa jatkuu lauantaina, kun se isännöi Sheffield Wednesdayta Elland Roadilla. Leedsin alkukausi on ollut ennakko-odotuksiin nähden välttävä. Neljästä ottelusta tuloksena on vain yksi voitto ja sarjataulukon 13. sija. Leeds putosi viime kauden päätteeksi Valioliigasta Mestaruussarjaan.
Kamara on tuttuun tapaan mukana Huuhkajien EM-karsintajoukkueessa. Huuhkajat kohtaa Kazakstanin Astanassa ensi viikon torstaina. Huuhkajat isännöi Tanskaa Olympiastadionilla sunnuntaina 10.9.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Onko Arne Slot menettänyt Liverpoolissa pukukopin? Nyt hän kommentoi
- Fantasy Premier League: GW 38 – katso viimeisen peliviikon parhaat puntit
- Nyt se tapahtui: Man United valitsi uuden päävalmentajan
- Virallista: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn
- Katso: Thomas Tuchel nimesi Englannin MM-kisajoukkueen
- Michael Carrick paljasti: Casemiro pelasi jo viimeisen ottelunsa Man Unitedissa
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”
- Harry Maguire pettyi Thomas Tuchelin päätökseen
- Gabriel Jesus avautui: ”Mietin siirtoa päivittäin, olisi unelma palata takaisin”
- Gabriel Jesus avautui: ”Mietin siirtoa päivittäin, olisi unelma palata takaisin”
- Burnley tienasi hurjat summat, vaikka joukkue putoaa Valioliigasta
- Paljastus: Thomas Tuchel jätti isoja nimiä ulos Englannin MM-kisaryhmästä
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa
- Harry Maguire pettyi Thomas Tuchelin päätökseen
- Marco Silva jättämässä Valioliigan – siirtyy kotimaansa suurseuran peräsimeen
- GdS: Juventus jäämässä ulos Mestarien liigasta – Alisson haluaa silti siirtyä seuraan
- Telegraph: Newcastle ei luovuta jättihankintansa suhteen
- Michael Carrick paljasti: Casemiro pelasi jo viimeisen ottelunsa Man Unitedissa
