Daily Mail: Gareth Southgate jättämässä Englannin maajoukkuepestin EM-kisojen jälkeen – liitolla mestariluokan korvaajaehdokas tähtäimessä
Gareth Southgate on mahdollisesti jättämässä Englannin maajoukkueen päävalmentajan roolin ensi vuoden Saksan EM-kisojen jälkeen. Daily Mailin tietojen mukaan FA on tietoinen Three Lions -luotsin ympärillä pyörivästä epävarmuudesta.
Southgaten odotettiin poistuvan jo viime vuoden Qatarin MM-kisojen päätyttyä. FA oli kuitenkin tuolloin kiinnostunut pitämään luottomiehensä turnauksen menestyksestä huolimatta.
Englanti putosi lopulta puolivälierissä turnauksen finaaliin selvinnyttä Ranskaa vastaan.
Ennen Qataria Southgaten korvaajaksi huhuttiin Newcastle-luotsi Eddie Howen, Graham Potterin ja nyt Chelseaa valmentavan Mauricio Pochettinon kaltaisia nimiä. Heistä ainoastaan Potter on nyt vapaana saatuaan viime kaudella potkut Chelseasta.
FA:n unelmavärväys olisi kuitenkin Pep Guardiola. Manchester Cityn mestarivalmentajan sopimus päättyy vuonna 2025 vasta vuosi EM-kisojen jälkeen.
Myös Guardiolan palkkataso voi olla FA:lle esteenä. Liitto teki koronapandemian aikana reilu 300 miljoonaa puntaa tappiota.
Daily Mail kuitenkin nostaa esille Guardiolan julkisesti antaman tuen Katalonian itsenäisyydelle porttina mahdolliselle Englannin maajoukkuepestille. Espanjalaisvalmentajan poliittinen näkemys voi estää häntä saamasta maajoukkueroolia kotimaansa peräsimessä.
Guardiola juhli viime kaudella Manchester Cityn kanssa triplamestaruutta ja seuran ensimmäistä Mestarien liigan voittoa. Valmentaja on voittanut nyt kaiken mahdollisen Etihadilla.
LUE MYÖS!
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”