Tästä syystä Declan Rice valitsi Arsenalin – ”Se päätös on maksanut takaisin”
Declan Rice paljastaa Mikel Artetan olleen hänen pääsyynsä siirtyä Arsenaliin. Englannin maajoukkuepelaaja liittyi kesän siirtoikkunassa West Hamista Tykkimiesten riveihin 105 miljoonan punnan seuran ennätyshankintana.
Rice, 24, teki ensimmäisen maalinsa Arsenalissa ennen maajoukkuetaukoa 3-1-voitossa Manchester Unitedia vastaan.
Rice tuntee Arsenalissa olonsa kotoisaksi.
– Se tapa kuinka hän näkee pelin ja haluaa pelata omanlaistaan jalkapalloa. Olette nähneet Arsenalin viimeisen kahden vuoden aikana ja näin itseni sopivan siihen joukkueeseen, Rice kommentoi englantilaisen Channel 4 -kanavan haastattelussa.
– Se päätös on maksanut takaisin. Tunnen todella olevani kotona. Minulla oli aina tuntemus, että Arsenal olisi seurani.
Rice näkee roolinsa Arsenalissa eroavan siitä, millainen se oli West Hamissa.
– Sanoisin että olen enemmän mukana ylöspäin pelatessa. Sen sijaan, että istuttaisiin matalassa blokissa odottaen vastaiskun paikkaa, nyt palloja voitetaan korkeammalta kenttää ja ollaan aggressiivisempia ylhäällä.
– Halusin aina päästä huipputasolle ja saada kaiken irti itsestäni. Näen pääseväni siihen Arsenalissa.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä