Everton siirtyy uuteen omistukseen
Everton on siirtynyt uuteen omistukseen. Yhdysvaltalaisyhtiö 777 Partners on ostanut koko 94,1 prosentin osuuden seurasta Farhad Moshirinin käsistä.
Everton tiedotti kaupoista perjantaina.
Moshrista tuli Evertonin osakas vuonna 2016 ja pääomistaja kaksi vuotta myöhemmin.
– Omistajuus on muuttunut paljon siitä, kun minä sijoitin seitsemän vuotta sitten ensimmäistä kertaa Evertoniin. Suuret seurat ovat nykyisin isojen yritysten, urheilusijoittajien tai valtioiden rahoittamia, Moshiri kuvaili omistajan roolissa tapahtunutta muutosta.
– Meillä on näiden kauppojen myötä kokeneet ja hyvin verkostoituneet sijoittajat seurassa, jotka tulevat maksimoimaan kaupalliset mahdollisuudet, turvaamaan rahoituksen uudelle stadionille. se tulee olemaan kriittinen osa Evertonin tulevaisuuden menestystä.
777 Partners on levittänyt verkkojaan jo useampaan jalkapalloseuraan ympäri maailmaa. Yhtiö on osakkaan Genoassa Italiassa, Vasco da Gamassa Brasiliassa, Hertha Berlinissä Saksassa, Standard Liegessa Belgiassa, Red Star FC:ssä Ranskassa, Sevillassa Espanjassa ja Melbourne Victoryssa Australiassa.
–Päätavoitteenamme on työskennellä yhdessä kannattajien ja sijoittajien kanssa kehittääksemme urheilullisesti ja kaupallisesti vahvat rakenteet sekä miesten että naisten joukkueelle. Toivomme sen tuovan tuloksia tulevaisuuden Evertonin kannattajasukupolville, 777 Partnersin perustaja Josh Wander kommentoi uusien omistajien näkemyksiä.
777 Partners haluaa myös viedä Evertonin stadionhankkeen Bramley-Moore Dockilla maaliin.
– Se mahdollistaisi tuhansien Evertonin kannattajien osallistumisen kotiotteluihin ja vaikuttamaan urheilullisessa ja kulttuurillisessa muutoksessa, Wander lisäsi.
LUE MYÖS!
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”