Liverpoolin ex-kapteeni laukoi isoja kommentteja lähdöstään – näin vastasi Jürgen Klopp

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp vakuuttaa, että seuran ja Jordan Hendersonin välillä ei ole ”pahaa verta”.
Henderson, 33, edusti Liverpoolia 12 vuotta, kunnes siirtyi päättyneen kesän siirtoikkunassa saudiarabialaiseen Al-Ettifaqiin.
Hän toimi pitkään Liverpoolin kapteenina ja oli todella arvostettu pelaaja seurayhteisössä, mutta hiljattain Henderson sanoi Athleticin haastattelussa, että hän siirtyi pois, koska ”kukaan ei missään vaiheessa pyytänyt” häntä jäämään.
Klopp vahvisti sanoneensa Hendersonille, että kapteenin peliaika tulisi jäämään tällä kaudella rajalliseksi uusien hankintojen myötä.
– Luin haastattelun ja Hendo puhui kaikilta osin totta. Meillä oli keskustelumme. Kerroin Hendolle, että halusin hänen jäävän, mutta meillä oli myös näitä keskusteluja mahdollisuudesta, että hän ei pelaa säännöllisesti uusien pelaajien tullessa sisään.
– En voi keskustella pelaajan kanssa ennen kauden alkua ja luvata, että hän tulee sataprosenttisella varmuudella pelaamaan 50 ottelua.
– Kaikki riippuu suoritustasosta. Jos Hendo olisi [jäänyt ja] pelannut korkealla tasolla, hän olisi saanut ehkä 50 peliä täyteen, täysin mahdollista.
– Mutta siinä nimenomaisessa tilanteessa, meidän suhteemme huomioiden, pidin tärkeänä, että puhuimme kaikesta. Myös siitä, mitä tapahtuu, jos hän ei pelaisi säännöllisesti.
Klopp uskoo, että Hendersonin olisi ollut vaikea tottua pienempään rooliin. Saksalaismanageri arveli, että hänen viestinsä muuttui Hendersonin mielessä toiseen muotoon.
– Hendo on fantastinen pelaaja, tulen rakastamaan häntä ikuisesti. Superhyvä kaveri, mutta hän ei ole hyvällä tuulella, kun hän ei pelaa.
– Minun oli otettava se puheeksi. Hän oli kapteenini lähes kahdeksan vuotta. En halunnut herätä yhtenä aamuna ja ruveta riitelemään vain sen takia, että hän luulisi pääsevänsä aloitukseen. Hendon korvaan ja mieleen se kuului: ”Okei, hän ei halua minua tänne”. Ymmärrän sen sataprosenttisesti, mutta selvitimme asian.
– Välillämme ei ole yhtään pahaa vertaa. Hän oli tämän seuran menestyksekkäimmän joukkueen kapteeni Valioliigan aikakaudella. Hän oli ja on sensaatiomainen pelaaja.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Man Unitedin tuskaan helpotusta – ikinuori Jonny Evans ottelun hahmo
- Pep Guardiolalta kovaa palautetta ulosajetulle Man City -pelaajalle
- Manchester Cityn hurja alkukausi sai jatkoa – Rodrille kolmen ottelun pelikielto
- Manchester Citylle surkeita uutisia – tähtipelaaja sai suoran punaisen ja kolmen ottelun pelikiellon
- Mauricio Pochettino nosti esiin Chelsean suurimman ongelman: ”Siksi meillä ei ole ansaitsemiamme pisteitä”
- Näin Mikel Arteta kehui Tottenhamia derbyn alla – nosti esiin vastustajan uudet vahvuudet
- Steven Gerrard katuu lähtöään Liverpoolista: ”Jos olisin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan…”
- Aaron Ramsdale menetti avauksen paikan Arsenalissa – entinen kilpakumppani tukee maalivahtia: ”Minullehan tapahtui täysin sama juttu”
- David De Gea saattaa lopettaa uransa vain 32-vuotiaana
- Manchester Unitedissa kompuroinut tähti saa tukea seuran veteraanilta – ”Me kaikki muistamme Davidin”
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Pep Guardiolalta kovaa palautetta ulosajetulle Man City -pelaajalle
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virgil van Dijk iloitsee Liverpoolin tulikuuman tähden vireestä – ”Jokainen on nyt nähnyt”
- Steven Gerrard katuu lähtöään Liverpoolista: ”Jos olisin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan…”
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Manchester Unitedissa kompuroinut tähti saa tukea seuran veteraanilta – ”Me kaikki muistamme Davidin”
- Aaron Ramsdale menetti avauksen paikan Arsenalissa – entinen kilpakumppani tukee maalivahtia: ”Minullehan tapahtui täysin sama juttu”
- Mauricio Pochettino nosti esiin Chelsean suurimman ongelman: ”Siksi meillä ei ole ansaitsemiamme pisteitä”