Pep Guardiola innoissaan Man Cityn uudesta hankinnasta – listasi vahvuudet ja heikkoudet

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on innoissaan uudesta keskikentän hankinnastaan Matheus Nunesista.
Nunes, 25, siirtyi Cityyn tänä kesänä Wolverhamptonista 62 miljoonalla eurolla pienimuotoisen siirtosaagan jälkeen. Portugalin maajoukkuepelaaja kieltäytyi harjoittelemasta Wolvesin kanssa, kun seura ei hyväksynyt Cityn avaustarjousta, mutta lopulta kauppa saatiin varsin nopeasti maaliin
Guardiolan mukaan Nunesin pelaamisessa riittää vielä kehitettävää, mutta hän hehkutti sitä, kuinka monipuolisen pelaajan hän sai riveihinsä.
– Hän voi pelata keskikentän pohjalla, hän voi pelata hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Fyysisyytensä puolesta hän voisi ajan kanssa myös laitapuolustajana, kommentoi Guardiola.
– Minusta hänen on kehitettävä ensimmäistä kosketustaan ja päätöksentekoaan yhden kosketuksen syötöissä. Hän ei ole tarpeeksi tarkka.
– Wolvesissa hän pelasi viimeiset ottelunsa laitahyökkääjänä, joten hän voi pelata usealla paikalla. Tuollaista laatua on niin vaikea löytää. Sen lisäksi hän pystyy ohittamaan pelaajia ja kuljettamaan palloa 10, 15, 20 metriä.
– Ajan kanssa hän oppii olemaan tarkempi pikkujutuissa. Hän oppii sen kyllä harjoitustapamme ja dynamiikkamme avulla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla