Legendaarinen urheilutoimenjohtaja kertoi miksi hyväksyi Aston Villan tarjouksen – alkuperäinen suunnitelma muuttui nopeasti
Aston Villa palkkasi Monchin uudeksi urheilutoimenjohtajakseen kesäkuussa.
Aston Villa oli aluksi Barcelonan Mateu Alemanyn kintereillä ja ehti jo saada häneltä vihreää valoa, mutta Alemany päättikin lopulta jäädä Barcelonaan kesän siirtoikkunan ajaksi. Alemany poistui sittemmin Barcelonan urheilutoimenjohtajan paikalta.
Monchi tunnetaan parhaiten Sevillasta. Sevillan entinen pelaaja työskenteli seuran urheilutoimenjohtajana yhteensä yli 20 vuoden ajan. Monchi on noussut vuosien saatossa maailman tunnetuimpien urheilutoimenjohtajien joukkoon tehtyään loistavaa työtä Sevillassa.
Sevilla-etapin viimeinen vuosi oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo, sillä muutaman valmentajanvaihdoksen lisäksi Monchi ajautui käsirysyyn Iscon kanssa.
Aston Villa haastatteli verkkosivuillaan urheilutoimenjohtajaansa, joka kertoi sopeutuneensa nopeasti uuteen ympäristöön.
– Ensimmäisten kuukausien fiilikset ovat upeat. Olen sopeutunut todella nopeasti ja helposti uuteen kaupunkiin, seuraan ja työtovereihin. Kaikki ovat yrittäneet helpottaa sopeutumistani. Minun on kiitettävä kaikkia edustusjoukkueen parissa työskenteleviä ihmisiä avusta ja tuesta.
Monchi työskenteli aikoinaan Unai Emeryn kanssa Sevillassa. Kaksikko johdatti Sevillan useaan Eurooppa-liigan mestaruuteen. Monchin mukaan Emery oli suuri syy siihen, miksi hän päätyi Englantiin.
– Nykyhetken ja tulevaisuuden projekti oli avainasemassa päätökseni suhteen. Alkuperäinen ideani oli levätä sen jälkeen, kun lopetin etappini Sevillassa, mutta en epäillyt hetkeäkään kuultuani mahdollisuudesta työskennellä Aston Villassa. Innostuin nopeasti projektista puhuttuani muun muassa Unain kanssa.
– Luonnollisesti Emery oli melkein ratkaiseva syy sille, miksi tulin tänne. Hän on yksi maailman parhaista valmentajista ja hän haluaa edelleen kehittyä. Olen työskennellyt Unain ja hänen valmennusryhmänsä kanssa kolmen ja puolen vuoden ajan Sevillassa. Saavutimme siellä merkittävää menestystä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta