Tottenham-pomolta yllättävä paljastus Harry Kanen jättisiirrosta
Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy on vahvistanut, että seura sisällytti diiliin takaisinostoklausuulin, kun Harry Kane siirtyi Bayern Müncheniin.
Kane, 30, siirtyi Spursista Bayerniin päättyneen kesän siirtoikkunassa sadalla miljoonalla eurolla ja allekirjoitti Saksan suurseuran kanssa neljän vuoden sopimuksen.
Englannin maajoukkuekapteeni oli edustanut Tottenhamia 19 vuotta ennen jättisiirtoaan, ja hänestä tuli alkuvuonna seurahistorian paras maalintekijä.
Athleticin mukaan Levylta kysyttiin Tottenhamin kannattajien tilaisuudessa Kanen mahdollisesta paluusta, ja hän vahvisti, että Spursilla on takaisinostolauseke osana sopimusta.
Lausekkeen ehdot eivät ole tiedossa, mutta voisi kuvitella, että Bayern ei luovu uudesta tähtihankinnastaan halvalla ainakaan lähivuosina. Nykyisen sopimuksensa päättyessä Kane on täyttämäisillään 34.
Kane on aloittanut uransa Saksassa tehokkaasti tehtaillen viiteen otteluun neljä osumaa ja yhden maalisyötön.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta