”Valtava pettymys” – West Hamin tähtihankinta jäi taas ilman maajoukkuekutsua
West Hamin keskikenttäpelaaja James Ward-Prowse myöntää, että Englannin maajoukkueen ulkopuolelle jääminen toista kertaa tällä kaudella on ”valtava pettymys”.
Ward-Prowse, 28, on esiintynyt A-maajoukkueessa 11 kertaa, mutta tänä vuonna häntä ei ole kutsuttu vielä kertaakaan Englannin paitaan.
Kesällä Ward-Prowse siirtyi Southamptonista West Hamiin 34.8 miljoonalla eurolla kasvattajaseuransa pudottua Valioliigasta. Hän on aloittanut uransa Hammersissa loistavasti tehtaillen kahdeksaan peliin yhteensä kaksi osumaa ja kuusi maalisyöttöä.
Englannin päävalmentaja Gareth Southgate ei kuitenkaan nähnyt Ward-Prowselle käyttöä syyskuun peleihin tai tämän kuun otteluihin Australiaa ja Italiaa vastaan.
Southgaten pelaajavalinnat ovat jälleen herättäneet keskustelua etenkin Harry Maguiren (Manchester United), Jordan Hendersonin (Al-Ettifaq) ja Kalvin Phillipsin (Manchester City) kohdalla.
Moni on kyseenalaistanut, riittävätkö Hendersonin näytöt heikkotasoiseksi luonnehditussa Saudi-Arabian liigassa maajoukkuekutsuun. Maguire ja Phillips taas ovat jääneet seurajoukkueissaan vähälle vastuulle, mutta he ovat olleet jo pitkään Southgaten luottonimiä.
Ward-Prowse on pelannut viimeisten seitsemän päivän aikana enemmän kuin Phillips koko kaudella.
– Se oli valtava pettymys. Kuten olen monesti haastatteluissa sanonut, pelaajana voi kontrolloida vain tiettyjä asioita, kuten pelaamista sellaisella tasolla, jonka uskot riittävän siihen, että saisit kutsun, kommentoi Ward-Prowse Mirrorin mukaan.
– Lisäksi on tärkeää päästä pelaamaan säännöllisesti, ja minä teen kumpaakin tällä hetkellä. Minusta tuntuu, että minulla menee hyvin, mutta valinta ei osunut kohdalleni.
– Mutta olen keskittynyt West Hamiin, teen parhaani tälle seuralle ja nautin jokaisesta minuutista, joten kauan se jatkukoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
