Alkukauden vaikeudet eivät yllättäneet Chelsea-pelaajaa: ”Tietenkin selvität, millainen tilanne siellä on”
Chelsea hankki Malo Guston tammikuussa Lyonista.
Oikea laitapuolustaja pelasi kevätkauden lainalla Lyonissa ja siirtyi Chelseaan kesällä.
Parhaillaan Ranskan A-maajoukkueen mukana oleva Gusto on pelannut alkukaudella kuudessa sarjaottelussa. Gusto sai suoran punaisen kortin Aston Villaa vastaan pelatussa ottelussa ja on siten seurannut kaksi edellistä sarjaottelua katsomon puolelta.
Gusto kertoi RMC:n haastattelussa, ettei ole suoranaisesti yllättynyt Chelsean vaikeasta alkukaudesta. Chelsea lähti lokakuun maajoukkuetauolle vasta 11. sijalta. Kahdeksasta sarjaottelusta tuloksena on vaivaiset 11 pistettä.
Guston mukaan kyseessä on pitkä projekti, joka ei välttämättä tuota välittömästi tulosta.
– Ennen Chelsean kaltaiseen suurseuraan siirtymistä tietenkin selvität, millainen tilanne siellä on. En ollut yllättynyt, kun seurajohto kertoi minulle, että kyseessä on pitkä projekti, jonka käynnistyminen ottaisi aikaa. Pikku hiljaa yritämme luoda ryhmän, joka nostaa Chelsean takaisin sille tasolle, minne seura kuuluu ja voittamaan kaiken mahdollisen.
Chelsea kohtaa ensi viikon viikonloppuna Arsenalin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man City menetti supertähtensä – tässä on Rodrin uusi seura
- Arsenal kylvetti Manchester Cityä
- Sky: Turkkilaisseuran varahyökkääjä lähellä siirtoa Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Aston Villa: Mitä euromenestyksen jälkeen?
- Sky: Aston Villa teki päivässä sen, mihin PSG oli käyttänyt kuukauden
- Borussia Dortmund kiilasi Evertonin edelle
- Arsenal ja Manchester City iskevät yhteen – televisiointi ja avauskokoonpanot
- Sky: Nottingham Forest myy hyökkääjänsä sarjanousijalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Brighton – Kuka tekee maalit?
- The Athletic: Viime hetken käänne Aston Villan maalille?

- Arsenal sai näpeilleen Saksassa
- Sky: Turkkilaisseuran varahyökkääjä lähellä siirtoa Valioliigaan
- Virallista: Valioliiga-seurat kävivät keskenään pelaajakauppaa