Manchester United -legenda Sir Bobby Charlton on kuollut
Manchester United -legenda Sir Bobby Charlton on kuollut. Manchesterilaisseura tiedotti Charltonin poismenosta lauantaina.
Charlton oli menehtyessään 86-vuotias. Hän kuoli varhain lauantaiaamuna perheensä ympäröimänä.
Charltonille diagnosoitiin dementia marraskuussa 2020.
Charlton teki pelaajaurallaan 758 otteluun 249 maalia Unitedisssa. Hän voitti seuran kanssa kolme Englannin pääsarjamestaruutta, Eurooppa Cupin ja FA Cupin 17 vuoden aikana.
Charlton oli myös tärkeässä roolissa Englannin historian toistaiseksi ainoassa maailmanmestaruudessa vuonna 1966. Hän voitti samana vuonna Ballon d’Orin.
Charlton on myös Englannin maajoukkuehistorian kaikkien aikojen kolmanneksi paras maalintekijä 49 osumallaan Wayne Rooneyn ja Harry Kanen jälkeen.
Charlton selviytyi hengissä Münchenin lento-onnettomuudesta helmikuussa 1958, jossa menehtyi kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa. Joukkueen maalivahti Harry Gregg pelasti tuolloin hänet lentokoneen raunioista.
– Sir Bobby oli sankari miljoonille, eikä vain Manchesterissa ja Isossa-Britanniassa. Häntä ihailtiin urheilijana, rehellisyydestään ja taidoistaan jalkapalloilijana. Sir Bobby tullaan aina muistamaan tämän lajin jättiläisenä, United muisteli legendaansa.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa