Valioliigapeluri käyttää ex-tähdeltä saamaansa muistoa todella poikkeuksellisesti: ”Hieron jalkaani vasten”
Manchester Unitedin kirjoilla vuosikymmenen ajan ollut Andreas Pereira edustaa tätä nykyä lontoolaista Fulhamia. Sekä Brasilian että Belgian kansalaisuudet omaava keskikenttäpelaaja on asettunut Mökkiläisten riveihin varsin hyvin, ja pelannut kuluvan valioliigakauden yhdeksässä ottelussa tasan 600 minuuttia.
27-vuotias kertoi ESPN Brazilille melko poikkeuksellisesta rituaalistaan. Nuoruusvuosinaan Man Unitedissa Pereira toimi pallopoikana seuran edustusryhmän kohdatessa Mestarien liigassa Real Madridin, ja hankki tässä yhteydessä arvokkaan muistoesineen.
– Alex Ferguson halusi pallopojiksi alle 18- ja alle 21-vuotiaiden joukkueitten pelaajia, koska halusi pallon palautuvan mahdollisimman nopeasti peliin. Jäin ottelun jälkeen odottamaan, ja näin Kakán. Pyysin hänen paitaansa, mutta hän sanoi jo vaihtaneensa sen. Pyysin häneltä sitten mitä vain muuta; sukat, shortsit, mitä tahansa. Hänellä oli parit shortsit, joista sain toiset. Se tuntui mielettömältä, ja ne shortsit ovat minulla edelleen.
Brassilegendan housut eivät kuitenkaan ole Pereiralla vain kehyksissä seinällä, vaan ainakin ajoittain yhä käytössä – tosin hieman alkuperäisestä käyttötarkoituksesta poiketen.
– Silloin tällöin ennen tärkeää ottelua haen ne, ja hieron jalkaani vasten, itseluottamuksen vahvistamiseksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa