Valioliiga on suositellut Evertonille enimmillään 12 pisteen vähennystä sarjan taloussääntöjen rikkomisesta, kertoo Telegraph.

Riippumattoman komission on määrä tehdä asiasta lopullinen päätös myöhemmin tänä vuonna.

Everton on kirjannut kolmen vuoden aikana 304 miljoonan punnan taloudelliset tappiot, mikä ylittää reilusti Valioliigan asettaman 105 miljoonan punnan sallitun määrän.

Seura on korostanut, että se on noudattanut sääntöjä, ja vedonnut esimerkiksi koronaviruspandemian aiheuttamiin poikkeustilanteisiin. Everton on ilmoittanut puolustavansa kantaansa ”tiukasti”.

12 pisteen vähennys olisi iso takaisku Evertonille, joka on käynyt jo kahdella viime kaudella lähellä putoamista. Kirjoitushetkellä Everton on Valioliigassa 16. sijalla, kolmen pisteen päässä putoamisviivasta.

Everton saattaa saada myös muita rangaistuksia kuten sakon ja/tai siirtokiellon. Mahdollinen pistevähennys olisi ensimmäinen laatuaan Valioliigassa.

John Percy

@JPercyTelegraph
Premier League demands 12-point deduction as maximum punishment if Everton are found guilty of breaching financial rules. Important to note that final decision will be made by an independent commission. Everton maintain they have complied with the rules telegraph.co.uk/football/2023/…
telegraph.co.uk

Everton face 12-point deduction as Premier League demands FFP punishment

Exclusive: Everton are accused of breaching Premier League profit and sustainability rules after recording heavy financial losses

Linkki twiittiin.