Manchester Unitedin huippulupauksen ilkityö tallentui kameroihin – vastustaja tivaa kovempia rangaistuksia
FC Kööpenhaminan päävalmentajan Jacob Neestrupin mielestä rangaistuspotkupisteen tuhrimisesta pitäisi rangaista jalkapallossa kunnolla.
Tanskan suurseuralla oli tiistaina mahdollisuus tulla Mestarien liigassa Manchester Unitedin vieraana viimeisellä minuutilla tasoihin, kun sille vihellettiin pilkku.
Televisiokameroihin tallentui, kuinka Unitedin laitahyökkääjä Alejandro Garnacho kävi potkiskelemassa nappulakengillään pilkkua ennen vetoa, mutta hän ei saanut tilanteesta edes varoitusta. André Onana torjui Jordan Larssonin vedon ja Manchester United voitti 1-0.
– Tuomareiden ja liittojen tehtävänä on asettaa rajat. Se riittää, kun antaa punaisen kortin tuollaisesta, niin ihmiset lakkaavat tekemästä sitä, kommentoi Neestrup VG:lle.
Kööpenhaminan laiturin Mohamed Elyounoussin mukaan vastaavanlaiset koiruudet ovat jalkapallossa arkipäivää.
– En huomannut sitä itse tilanteessa. En tiedä, kuinka paljon se vaikutti pilkkuun. Jordan sai silti hyvän vedon, mutta se oli hyvä torjunta.
– Se on kyynistä, se on osa huippujalkapalloa. Siitä pitää vain ottaa opiksi.
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Liverpool-legenda joutui pyytämään anteeksi sanomisiaan
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko Man United putoamistaistelussa, Michael Carrick?
- Kolmas peräkkäinen voitto! Tottenham nappasi täyden pistepotin paikallispelissä
- Michael Carrick puhui tulevaisuudestaan Man Unitedissa
- Manchester City hävisi taas – näin Enzo Maresca kommentoi
- Manchester Citylle toinen tappio putkeen – Ruotsin maajoukkuemies voittomaalissa kiinni
- Manchester United ajautui historialliseen kriisiin – edellisen kerran Fergien aikakaudella
- Manchester City hävisi taas – näin Enzo Maresca kommentoi
- Onko Man United putoamistaistelussa, Michael Carrick?
- Kolmas peräkkäinen voitto! Tottenham nappasi täyden pistepotin paikallispelissä
- Nicolas Jackson kelpasi yhtäkkiä kaikille – FPL-historiaa syntyi
- Manchester United ajautui historialliseen kriisiin – edellisen kerran Fergien aikakaudella
- Michael Carrick puhui tulevaisuudestaan Man Unitedissa
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Viaplay näyttää Liverpoolin ja Arsenalin ottelut ilmaiseksi – näin näet pelit
- Liverpool-legenda joutui pyytämään anteeksi sanomisiaan
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”