Suurempaa roolia himonnut hyökkääjä avasi lähtöään Man Unitedista – ”En ole katunut hetkeäkään”
Anthony Elanga ei kadu Manchester Unitedin jättämistä. Ruotsalaishyökkääjä poistui kesällä kasvattajaseurastaan ja siirtyi Valioliigan sisällä Nottingham Forestin riveihin.
Malmössä kasvanut Elanga, 21, saapui Unitediin vain 14 vuotiaana ja pelasi kaksi kautta myös seuran edustuksessa. Laituri halusi lopulta suurempaa roolia, mitä Manchesterissa olisi ollut tarjolla.
Elanga avasi viime kaudella vain viidessä Valioliiga-ottelussa, eikä mies halunnut jäädä penkille istumaan.
Unitedin jättäminen ei ollut helppoa, koska olin ollut siellä yhdeksän vuotta akatemiasta edustusjoukkueeseen saakka. Minun täytyi kuitenkin loppujen lopuksi ajatella itseäni. Halusinko viettää vuoden lisää penkillä vaiko avata nousevassa seurassa? Elanga kertoi Daily Mailin haastattelussa.
– Forest oli itselleni täydellinen vaihtoehto. United on eittämättä maailman suurin seura, mutta minun täytyi pohtia missä näen itseni lähivuosien aikana kehittymässä ja kasvamassa paremmaksi joka päivä. Tämä oli täydellinen päätös.
– Kun teen jonkun päätöksen, pitäydyn siinä. En ole katunut tätä päätöstä hetkeäkään.
Elanga pääsi pelaamaan Unitedissa Cristiano Ronaldon, Bruno Fernandesin ja Casemiron kaltaisten supertähtien kanssa. Yksi nimi oli kuitenkin ruotsalaisen papereissa ylitse muiden.
–Marcus Rashford on paras pelaaja, jonka kanssa olen pelannut. Hänellä on kaikki ominaisuudet. Nopeutta, taitoa, laukaus ja viimeistelytaidot. Hän on myös huipputyyppi kentän ulkopuolella ja auttoi minua paljon.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta