Nuorelle fanille sattui ikävä hetki 30 000 katsojan edessä – Nottingham Forestilta hieno ele
Nottingham Forestin manageri Steve Cooper suunittelee kutsuvansa 16-vuotiaan Caiden Storryn vierailemaan seuran harjoituskeskukseen nuorukaisen vaikean hetken jälkeen.
Storry soitti sunnuntaina trumpettia koko stadionin edessä muistopäivän kunnianosoituksessa ennen Forestin ja Aston Villan välistä sarjaottelua. Hän jätti kuitenkin soiton kesken pienen virheensä jälkeen.
Kummankin joukkueen pelaajat kävivät lohduttamassa Storrya, joka oli selkeästi poissa tolaltaan, ja hänelle myös taputettiin, kun hän poistui kentältä.
Cooper puhui Storryn kanssa tämän kävellessä tunneliin ja sanoi Forestin 2-0-voiton jälkeen, että nuoren kannattajan pitäisi olla ylpeä suorituksestaan.
– Hänen pitäisi olla todella ylpeä ja me olemme ylpeitä hänestä. 16-vuotias poika, kannattaja, seisomassa keskellä [kenttää] ja hän teki sen loistavasti, sanoi Cooper.
– Se oli todella tärkeä hetki, ja mielestäni kaikki tulivat yhteen, mikä on muutenkin aina koskettava hetki. Onnistuin puhumaan hänen kanssaan. Yritämme tavoittaa hänet ja tuoda hänet harjoituskentälle.
– Haluan, että hän tapaa pelaajat, jotta hän tietää, kuinka hyvä hän oli. Sanoin hänelle, että olen ylpeä hänestä. Hän sanoi: ”Olen pahoillani siitä”, ja minä sanoin: ”Miksi? Kaikki ovat todella ylpeitä sinusta”.
– Villan pojat olivat erinomaisia ja City Ground oli mitä oli. Se, mitä meillä on, mikä on ainutlaatuista, meidän on pidettävä sitä yllä, koska kun asiat eivät mene aivan oikein, meidän on tuettava toisiamme.
Storry on Nottingham Forestin kausikortin haltija. Hänen oli määrä soittaa trumpettia pelissä jo kolme vuotta sitten, mutta esitys viivästyi koronavirukseen liittyvien terveysongelmien vuoksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen