Huippuvireinen James Ward-Prowse jäi taas ulos Englannin maajoukkueesta – West Hamin päävalmentaja huojentui
James Ward-Prowse siirtyi elokuussa kasvattajaseurastaan Southamptonista West Hamiin.
Southampton putosi viime kauden päätteeksi Valioliigasta Mestaruussarjaan. Ward-Prowse oli edustanut koko uransa ajan Southamptonia, mutta kesällä oli oikea aika siirtyä eteenpäin ja pysyä Valioliigassa.
Ward-Prowse, 29, on pelannut loistavan syyskauden West Hamissa. Kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, on 16 otteluun syntynyt kaksi maalia ja peräti yhdeksän maalisyöttöä.
Ward-Prowse tunnetaan hyvin laadukkaana erikoistilannespesialistina. Pallotaituri on tuonut uuden ulottuvuuden muun muassa joukkueen vapaapotkuihin ja kulmapotkuihin.
Monet ovat kummastelleet, miksei Ward-Prowse ole päässyt syksyn aikana mukaan Englannin A-maajoukkueeseen. Gareth Southgate jätti Ward-Prowsen jälleen ulos maajoukkueesta.
West Hamin päävalmentaja David Moyes on tosin onnellinen, kun joukkueen ehdoton avainpelaaja saa levättyä.
– Olen varsin huojentunut, että hän saa levättyä tämän viikon. Meidän on muistettava se, että olemme pelanneet hurjan määrän otteluita. James auttaa joukkuettamme valtavasti. Uskon Southgaten ajattelevan häntä aina, mutta toisaalta Southgatella on niin paljon pelaajia, joista valita… James odottaa, jos maajoukkueessa olisi vaikka loukkaantumisongelmia.
– Totta puhuen hän on erikoistilanteissa maailmanluokan pelaaja. Jos olisin hän, olisin varmasti pettynyt siihen, ettei joukkuetoverit ole onnistuneet tekemään enemmän maaleja hänen tarjoiluistaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”