Hämäriä maksuja agenteille – Chelsea saattaa joutua isoihin vaikeuksiin
Chelseaan on kohdistunut uusia väitteitä mahdollisista taloussääntöjen rikkomuksista seuran entisen omistajan Roman Abramovitšin aikakaudella, kertoo Guardian.
Uudet tiedot voivat mahdollisesti johtaa sanktioihin Chelsealle – pahimmillaan jopa pistemenetykseen.
Guardian on saanut käsiinsä uuden asiakirjavuodon, jonka mukaan Abramovitš on saattanut maksaa agenteille ja yhteistyökumppaneille offshore-yhtiöiden kautta.
Kaikkien tällaisten maksujen on tapahduttava Isossa-Britanniassa, ja ne kuuluvat verolakien lisäksi Valioliigan taloussääntöjen piiriin.
Monissa asiakirjoissa on merkintöjä liiketoimista, joista Chelsean nykyisellä omistajakunnalla ei ole tällä hetkellä tietoa. Ne olivat luonteeltaan seurasta riippumattomia kauppoja, eli maksut tehtiin Chelsean kirjanpidon ulkopuolella.
Asiakirjoista on muun muassa ilmennyt offshore-maksuja agenteille, jotka ovat olleet kytköksissä Chelsean entisiin pelaajiin Eden Hazardiin, Willianiin ja Samuel Eto’oon.
Chelsean uudet omistajat ovat itse ilmoittaneet useista rikkomuksista, jotka he havaitsivat ottaessaan seuran haltuunsa, ja he ovat päässeet sovintoratkaisuun Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) kanssa. Valioliiga ja Englannin jalkapalloliitto (FA) tutkivat syytöksiä parhaillaan.
Abramovitš myi Chelsean viime vuonna Todd Boehlyn ja Behdad Eghbalin johtamalle konsortiolle. Venäläismiljardööri joutui luopumaan seurasta, kun Ison-Britannian hallitus jäädytti hänen varansa Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
– Nämä syytökset ovat peräisin ajalta ennen seuran nykyisiä omistajia Ne perustuvat asiakirjoihin, joita seuralle ei ole näytetty, eivätkä ne liity kehenkään seurassa tällä hetkellä työskentelevään henkilöön, kommentoi Chelsea lausunnossaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään