Harry Maguire kertoi miksei saanut peliaikaa viime kaudella
Harry Maguire jäi pienelle vastuulle viime kaudella Manchester Unitedissa.
Erik ten Hag saapui joukkueen päävalmentajaksi ja siirsi ensitöikseen Maguiren avauskokoonpanosta penkille. Maguire istui valtaosan viime kaudesta penkillä.
Kesällä ten Hag otti kapteeninnauhan pois Maguirelta ja osoitti siten, ettei suinkaan laittaisi vastaan, jos Maguire jättäisi oma-aloitteisesti seuran.
Maguire aloitti myös kuluvan kauden penkiltä ja jäi olemattomalle vastuulle ennen lokakuun alkua.
Maguire nousi tuolloin joukkueen avauskokoonpanoon loukkaantumishuolien vuoksi ja täytti paikkansa. Toppari on pelannut sittemmin hyvää jalkapalloa ja kuulunut aika ajoin jopa Manchester Unitedin parhaimmistoon.
Ten Hag on pitänyt Maguiren avauskokoonpanossaan ja ilmoitti hiljattain, että Maguire on ohittanut nokkimisjärjestyksessä Raphaël Varanen. Varane on pudonnut penkille.
BBC haastatteli Englannin A-maajoukkueen mukana olevaa Maguirea, joka kertoi muun muassa viime kaudesta.
– Pelasin vain vähän otteluita viime kaudella. En pelannut niin paljon kuin olisin halunnut. Minulla oli muutama mahdollisuus saada pelejä alle, mutta sitten tulin kipeäksi ja loukkaannuin muutaman kerran, joten en missään vaiheessa saanut kiinni pelirytmistä. En siten onnistunut todistamaan tasoani valmentajalle.
– Nautin todella paljon pelaamisesta tässä seurassa ja siksi halusin jäädä tänne taistelemaan pelipaikastani. Käytän kokemustani hyväkseni. Minun piti tehdä kovasti töitä harjoituksissa ollakseni varma, että kykenen pelaamaan. Minusta puhuttiin paljon, koska en pelannut paljoakaan, mutta mielestäni kentälle päästessäni pelasin hyvin varsinkin maajoukkueessa. Pelasin mielestäni hyvät MM-kisat.
Maguire muistutti, ettei peliajan saaminen Manchester Unitedissa ole helppoa tai yksinkertaista. Kilpailutilanne on suuri.
– Taistelen kuitenkin peliajasta maailmanluokan toppareiden kanssa, jotka pelasivat uskomattoman hyvin viime kaudella, joten en saanut kaikkia haluamiani näyttöpaikkoja. Manchester United vaatii kilpailua pelipaikoille ja minulla on sellaista omalla paikallani.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?

- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi