Fulham-tähden siirto Bayern Müncheniin kariutui loppusuoralla – näin pelaaja kommentoi tapahtunutta
Fulhamin ehdottomiin avainpelaajiin lukeutuva João Palhinha oli siirtymässä Bayern Müncheniin elo-syyskuun vaihteessa.
Keskikenttäpelaaja ehti jo matkustaa Müncheniin ja läpäistä Bayernin lääkärintarkastuksen. Palhinha ehti poseerata Bayernin pelipaidassa, mutta lopulta siirto ei toteutunutkaan.
Fulham ei ehtinyt löytää ajoissa Palhinhalle korvaajaa, eikä siten suostunut myymään luottopelaajaansa siirtoikkunan viimeisenä päivänä Bayerniin.
Vain päiviä myöhemmin Palhinha allekirjoitti jatkosopimuksen Fulhamin kanssa. Bayern ei ole tiettävästi kiinnostunut hankkimaan pelaajaa tammikuussa, sillä Fulham nostaisi siirtosumman sovittua korkeammalle.
Palhinha otti kantaa tapahtuneeseen lehdistötilaisuudessa. Pelaaja on parhaillaan Portugalin A-maajoukkueen mukana valmistautumassa EM-karsintaotteluihin.
– En tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tietenkin se vaikutti minuun ja perheeseeni paljon, mutta se on jo ollutta ja mennyttä. En haluaisi muistella sitä liikaa. Olen tosin hyvin ylpeä siitä, mitä tapahtui. Elämässäni on tapahtunut kaikenlaista ja kaikkeen on syy. Haluaisin ajatella niin.
– Tulevaisuus kertoo minulle, tapahtuiko se syystä vai ei. Ainoastaan tulevaisuus kertoo minulle sen. Haluan jatkaa matkaani samalla tavalla. Kukaan ei ole vain antanut minulle mahdollisuuksia urallani, vaan olen itse joutunut ansaitsemaan kaiken työni avulla. Toivottavasti niin käy tulevaisuudessakin. Olen 28-vuotias, mutta tiedän voivani yltää entistä korkeammalle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta