Tottenhamin avainpelaaja jäi viime kaudella pienelle vastuulle Antonio Conten alaisuudessa: ”Katsoimme peliä eri tavalla”
Tottenham hankki Yves Bissouman Brightonista 30 miljoonalla eurolla kesällä 2022.
Bissouman viime kausi Tottenhamissa meni pahemman kerran penkin alle.
Bissouma ei saanut alkukaudesta juurikaan peliaikaa Antonio Conten alaisuudessa. Loppusyksystä vastuuta tuli enemmän, mutta peliaika väheni jälleen vuodenvaihteessa ja lopulta kausi meni pilalle helmikuussa nilkkavamman vuoksi.
Malilaispelaaja kertoo edelleen kunnioittavansa Contea, vaikkei nähnytkään jalkapalloa samalla tavalla entisen valmentajansa kanssa.
– Conte on valmentaja, jota kunnioitan, koska hän auttoi minua siirtymään Tottenhamiin. Sillä selvä. Emme nähneet jalkapalloa samalla tavalla. Katsoimme peliä eri tavalla, mutta hän oli joukkueemme valmentaja ja olen aina kunnioittanut häntä. Myös nyt.
Bissouma kertoi kärsineensä loukkaantumisista ja koronaviruksesta ennen viime kauden alkua. Se vaikutti myös peliesityksiin.
– Mielestäni viime kausi ei vain ollut kauteni. Sain sen fiiliksen jo ennen kauden alkua. Loukkaannuin harjoituskaudella ja sitten sain koronavirustartunnan. Kaikki se indikoi siihen suuntaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin