West Hamin pelaaja lähetettiin maajoukkueesta kotiin – jäi kiinni yökerhoreissusta
West Hamin puolustaja Vladimír Coufal on lähetetty Tšekin maajoukkueesta kotiin.
Paikallisen median mukaan Coufal, 31, ja kaksi muuta pelaajaa rikkoivat sääntöjä, kun he kävivät lauantai-iltana yökerhossa Olomoucissa kesken maajoukkuekomennuksen.
Kolmikosta on liikkunut sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita, joista paljastuu, että he olivat yökerhossa ja myöhään liikkeellä.
– Kolme pelaajaa rikkoi perusteellisesti maajoukkueen sisäisiä sääntöjä lauantai-iltana. Jakub Brabec, Vladimir Coufal ja Jan Kuchta ovat poistuneet maajoukkuekomennukselta välittömästi joukkueenjohdon päätöksellä, kertoi maajoukkue tiedotteessaan.
Kaikki kolme pelasivat perjantaina avauskokoonpanossa, kun Tšekki päätyi Puolan vieraana 1-1-tasapeliin EM-karsinnoissa.
Maanantaina Tšekki isännöi Moldovaa viimeisessä karsintapelissään, jossa kummallakin on isot panokset. Moldova tarvitsee kisapaikkaan voiton Tšekistä, jolle riittää myös tasapeli. Tšekki on joka tapauksessa mukana maaliskuussa pelattavassa EM-jatkokarsinnassa, jos se ei lunasta kisapaikkaa jo maanantaina.
Neljättä kauttaan West Hamia edustava Coufal on esiintynyt Tšekin A-maajoukkueessa 40 kertaa ja kantanut yhdessä ottelussa myös kapteeninnauhaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
