Benjamin Mendy haastoi Manchester Cityn oikeuteen – perii jättisummaa takaisin
Benjamin Mendy haastaa entisen seuransa Manchester Cityn työtuomioistuimeen yli miljoonien puntien maksamattomista palkoista, kertoo BBC. Ranskalaispuolustajan sopimus päättyi viime kesänä.
Mendyyn kohdistuneet syytteet useista raiskauksista hylättiin aiemmin tänä vuonna. Cityn väitetään lopettaneen palkanmaksun Mendylle syyskuussa 2021, kun syytteet nostettiin häntä vastaan.
Englantilainen urheiluasianajaja Nick De Marco käsittelee Mendyn tapausta ja vahvisti asiakkaansa vaativan miljoonien puntien arvoista summaa takaisiin. Oikeudenkäynti on tarkoitus pitää vuonna 2024.
Mendy siirtyi Cityyn vuonna 2017 AS Monacosta 52 miljoonan punnan siirtosummalla. Laitapuolustaja voitti seurassa kolmesti Valioliigan.
Mendy pelasi viimeisen ottelunsa Cityssä elokuussa 2021. Hän siirtyi kesällä Ranskan Ligue 1 -seura Lorientin riveihin.
LUE MYÖS!
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”