Manchester Unitedin tähtipelaaja on tyytymätön tilanteeseensa
Manchester Unitedin toppari Raphaël Varane on tyytymätön tilanteeseensa seurassa, kertoo Athletic.
Varane, 30, on monien yllätykseksi jäänyt tällä kaudella pienempään rooliin, vaikka hän on aiemmin ollut pelikuntoisena vakionimi Unitedin avauskentällisessä.
Kulmakarvat kohoilivat varsinkin lokakuun lopussa, kun Manchesterin derbyssä Unitedin toppariparina aloittivat Harry Maguire ja Jonny Evans. Varane seurasi 0-3-tappion kokonaan penkiltä, ja manageri Erik ten Hag sanoi päätöksen johtuneen taktisista syistä.
Osaltaan Varanen tilannetta selittävät hänen fyysiset ongelmansa. Ranskalaistoppari pelasi kahdella ensimmäisellä kaudellaan Unitedissa vain 51 prosenttia saatavilla olleista minuuteista. Tällä kaudella tuo lukema on pudonnut entisestään loukkaantumisten ja ten Hagin valintojen takia.
Puolustajan lähipiiri on puolustanut häntä sanomalla, että Varanen pitää vain saada säännöllistä peliaikaa ja päästä pelirytmiin kiinni. Hänen loukkaantumisherkkyytensä on kuitenkin johtanut siihen, että Varane pystyy harvoin pelaamaan viikosta toiseen.
Ranskalaistopparin loukkaantumisongelmat otettiin huomioon toissa vuonna hänen sopimusneuvotteluissaan. Lopulta Varanen palkka pysyi sovitunlaisena, mutta mahdollisia loukkaantumisia painotettiin hänen bonusehdoissaan.
Varane on tyytymätön, jopa ärtynyt vähäisen peliaikansa takia, mutta hän on Athleticin mukaan käyttäytynyt malliammattilaisen tavoin. Tällä hetkellä Varane ei ole kiinnostunut siirtymään muualle, mutta jos tilanne jatkuu samanlaisena, hän puntaroi varmasti vaihtoehtojaan.
Ainakin Bayern München seuraa Varanen tilannetta, ja myös Saudi-Arabiasta on osoitettu kiinnostusta. Tällä hetkellä Varane kokee, että ensi kesän siirtoikkuna on parempi aika tarkastella tilannetta kuin tammikuussa.
Varane on yksi sukupolvensa arvostetuimmista ja menestyneimmistä keskuspuolustajista. Hän voitti Ranskan kanssa maailmanmestaruuden vuonna 2018 ja juhli ex-seuransa Real Madridin kanssa neljästi Mestarien liigan voittoa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty