Manchester Unitedin hylkiö ei halua enää istua penkillä: ”Tienaan hyvin, mutta…”
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Donny van de Beek sanoo, että hyvä liksa ei lämmitä häntä vaihtopenkillä.
Van de Beek, 26, on pelannut tällä kaudella vain 21 minuuttia tullen kahdessa ottelussa vaihdosta kentälle. Valioliigassa hollantilaispelaaja on jätetty tyystin kokoonpanon ulkopuolelle kahdeksan kertaa.
Ajaxissa mainetta niittänyt van de Beek siirtyi kesällä 2020 Amsterdamin suurseurasta Manchester Unitediin lähes 40 miljoonalla eurolla, mutta hänen aikansa Englannissa on ollut pettymys.
Van de Beek ei ole missään vaiheessa onnistunut nousemaan isoon rooliin Old Traffordilla, ja kevään 2022 hän vietti lainalla Evertonissa.
AS:n haastattelussa van de Beek kertoi, että hän oli kesällä lähellä siirtoa Real Sociedadiin, mutta diili kaatui viime hetkellä.
– Tulee aika, jolloin on tehtävä päätös. Minun on päästävä pelaamaan pian. Jos se ei ole mahdollista Unitedissa, niin sitten menen toiseen seuraan.
– Mielestäni tämä on tervettä kunnianhimoa. Tienaan hyvin Unitedissa, mutta raha ei ole koskaan ollut motivaationi.
– Olin lähellä siirtyä Real Sociedadiin, seurojen välinen kauppa kaatui viime hetkellä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
