Hurja mellakka Villa Parkilla – kolme poliisia loukkaantunut, faneja lukkojen taakse
Aston Villa voitti puolalaisen Legia Varsovan Euroopan Konferenssiliigassa 2–1-lukemin torstai-iltana. Samalla se varmisti paikkansa kilpailun pudotuspelivaiheessa.
Birminghamilaisseuran maaleista vastasivat Moussa Diaby ja Alex Moreno.
Suurta saavutusta varjosti kuitenkin ottelua edeltänyt mellakka, jossa ainakin kolme poliisia loukkaantui.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
West Midlandsin poliisin mukaan puolalaisseuran kannattajat heittivät poliiseja esineillä, jonka jälkeen heitä ei enää päästetty sisään stadionille.
Aston Villa vahvisti puoliajalla, ettei vierasfaneja voitu päästää otteluun poliisin kehotuksesta sen jälkeen, kun vieraskannattajat olivat aiheuttaneet stadionin ulkopuolella laajamittaisia levottomuuksia.
Aiemmin Legia oli osoittanut julkisesti turhautumisensa Villan päätökseen rajoittaa vierasfanien lippujen määrää.
Aston Villa kertoi, että vieraslippujen määrää vähennettiin turvallisuusviranomaisten neuvojen perusteella sen jälkeen, kun hollantilaiset poliisit loukkaantuivat Legian ja AZ Alkmaarin välisen ottelun aikana viime kuussa tapahtuneissa levottomuuksissa.
Silminnäkijät kertoivat X:ssä (entinen Twitter) nähneensä, että useita ihmisiä oli pidätetty stadionin ulkopuolella, ja että Villa Parkin alueita oli vahingoitettu erilaisilla esineillä.
X:ssä julkaistiin myös video, jossa esineitä lensi myös yli katsomon laitojen.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan otteluohjelma 2026-27: Ottelut, pelit, kierrokset
- Sky News: Jeff Bezos voi ostaa Valioliigan huippuseuran
- Tunnettu yrittäjä kiinnostunut ostamaan osuuden Liverpoolista
- Haluaisitko omistaa Pep Guardiolan kahvimukin tai lampun? Nyt siihen on mahdollisuus
- Andoni Iraola kommentoi Liverpoolin siirtotarpeita: ”Meidän täytyy hankkia pelaajia”
- Virallista! Morgan Rogers ennätyssummalla Chelseaan
- Bournemouth hylkäsi jättitarjouksen Alex Scottista
- John Stones Chelsean kiikarissa
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Vaihtuuko Alejandro Garnachon seura taas? Aston Villa teki tarjouksen
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta