Rio Ferdinand ällistyi Manchester Unitedin nuorukaisen peliesityksestä: ”Tuollaista näkee hyvin harvoin”

Kobbie Mainoo, 18, pelasi viime viikonloppuna kauden ensimmäisen ottelunsa Manchester Unitedin ykkösjoukkueessa.
Loukkaantumisongelmien kanssa taisteleva Manchester United kärsi pienoisesta pelaajapulasta keskikentällä ja päävalmentaja Erik ten Hag nosti akatemiapelaajan avauskokoonpanoon.
Mainoo pelasi loistavan ottelun ja oli yksi joukkueensa parhaista, kun Manchester United voitti Evertonin vieraskentällä 3-0. Mainoo pelasi reilut 70 minuuttia Goodison Parkilla.
Pelaajaurallaan 12 vuoden ajan Manchester Unitedissa pelannut Rio Ferdinand ällistyi Mainoon peliesityksestä. Ferdinand otti kantaa Mainoon otteluun Vibe with Five -podcastissaan.
– Näet hyvin harvoin tuollaista peliesitystä 18-vuotiaalta pelaajalta varsinkaan keskikentällä. Puhumme kuitenkin vaikeasta ottelusta Evertonin vieraana ja on otettava huomioon kaikki haastavat lähtökohdat siihen kamppailuun. Hän pudotti itsensä juuri oikein topparien eteen ja siirsi palloa eteenpäin yhdellä tai kahdella kosketuksella. Mainoo harhautti vastustajia ja pääsi jatkuvasti pois prässin alta. Juuri tuollaista pelaajaa joukkueen topparit ja maalivahti ovat odottaneet. Pelaajaa, joka kykenee purkamaan vastustajan prässin.
Ferdinandilta tiedusteltiin, onko hän nähnyt yhtä hyvää ottelua niin nuorelta pelaajalta aiemmin Valioliigassa.
– Mietin sitä hiljattain. 18-vuotias pelaaja, joka nousee Valioliigassa ykkösjoukkueeseen ja pelaa tuollaisen ottelun… Minulle tuli mieleen Cesc Fàbregas. En sano, että Mainoo on yhtä hyvä kuin Fàbregas, mutta hänen peliesityksensä oli hurja.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- FM: Arsenal teki jatkosopimustarjouksen William Saliballe
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Athletic: Nuno uskoo Nottingham Forestin pomon päättäneen potkuista jo kuukausi sitten
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- Bernardo Silva palaamassa kasvattajaseuraansa? Puheenjohtajaehdokas: ”Haluan hankkia hänet tammikuussa”
- Ivan Toney: Saudi-Arabian pääsarja tasavertainen sarja Valioliigan kanssa
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille