Mauricio Pochettino yrittää korjata Chelsean uutta ongelmaa: ”Emme voi olla typeriä”
Chelsean päävalmentaja Mauricio Pochettino on käynyt pelaajiensa kanssa läpi tilanteita, joissa he ovat hankkineet turhia varoituksia.
Lontoolaiset ovat olleet 47 keltaisella ja kolmella punaisella kortillaan Valioliigan laputetuin joukkue tällä kaudella.
Chelsean kapteeni on kahdessa edellisessä ottelussa lentänyt kahdella keltaisella ulos. Ensin Reece James poistettiin kentältä Newcastlea vastaan ja häntä seuraavassa pelissä tuurannut Conor Gallagher koki saman kohtalon Brightonia vastaan.
Raheem Sterling ja Enzo Fernández taas joutuvat seuraavien keltaisten korttiensa jälkeen pelikieltoon, koska kummallakin on nyt neljä varoitusta kasassa. Marc Cucurella ja Nicolas Jackson ovat jo joutuneet kärsimään tällä kaudella pelikiellot korttitiliensä täyttymisestä.
Pochettinon mukaan Chelsean pelaajien on lopetettava tyhmien varoituksien hankkiminen.
– Puhuimme siitä tänään palaverissa ja näytimme klippejä saamistamme keltaisista korteista. Niitä on tullut liikaa, koska säännöt muuttuivat täksi kaudeksi. Meidän on oltava fiksuja, kommentoi Pochettino Telegraphin mukaan.
– Puhuimme Nicolas Jacksonin saamasta keltaisesta kortista, joka tuli tuomarille valittamisesta. Vastustaja teki rikkeen, eikä saanut keltaista korttia. Hän valitti siitä ja sai itse keltaisen kortin. Me saamme tällä tavalla kortteja.
– Meidän on oltava fiksuja ja kehityttävä tällä osa-alueella. Emme voi olla typeriä ja toistaa ja toistaa ja toistaa samoja virheitä.
LUE MYÖS:
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
