Arsenal-pomo kertoi miksi Martin Ødegaard on onnistunut seurassa: ”Meillä on ollut enemmän kärsivällisyyttä kuin muilla”
Martin Ødegaard pelaa hienoa kautta.
Valioliigan ja Mestarien liigan ottelut mukaan luettuna Ødegaard on pelannut syyskaudella 16 ottelussa, joissa on syntynyt yhteensä kuusi maalia ja kolme maalisyöttöä.
Arsenal johtaa Valioliigaa ja Ødegaard on esiintynyt viime kauden tapaan edukseen. Joukkueen kapteeni on Arsenalin hyökkäyksen sydän.
Ødegaard, 24, on edustanut Arsenalia vajaan kolmen vuoden ajan. Arsenal lainasi Ødegaardin Real Madridista tammikuussa 2021. Ensimmäiset puoli vuotta sujui lainalla ja sen jälkeen Arsenal hankki Ødegaardin noin 35 miljoonalla eurolla. Se on sittemmin osoittautunut loistavaksi ratkaisuksi, sillä norjalaistähti on noussut Valioliigan parhaiden pelaajien joukkoon.
Arsenalin urheilutoimenjohtaja Edu Gaspar käväisi Marcan haastattelussa ja kertoi mielipiteensä Ødegaardista. Gasparin mukaan Arsenalilla on ollut Ødegaardin kanssa enemmän kärsivällisyyttä kuin muilla seuroilla.
– On pelaajia, jotka saavat itsestään parhaan irti tietyssä ympäristössä ja jossain toisessa paikassa eivät. Kyse on pitkälti hyvistä hetkistä ja mahdollisuuksista, joita pelaajalle annetaan. Meidän strategiamme on hankkia nuoria pelaajia ja hän sopi hienosti siihen. Martin tuli tänne aluksi lainalle ja myöhemmin päätimme hankkia hänet.
– Seurasimme häntä monen vuoden ajan ja ehkä meillä on ollut hänen kanssaan enemmän kärsivällisyyttä kuin muilla. Nyt hän on kapteenimme ja nauttii kentällä. Martin on yksi keulakuvistamme.
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen