Arsenal-hyökkääjän ensimmäinen Mestarien liiga -maali ei riittänyt voittoon

Arsenal pelasi Mestarien liigan lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan 1–1-tasapelin PSV Eindhovenin vieraana.
Pohjoislontoolaiset olivat jo varmistaneet lohkovoittonsa ja jatkopaikkansa ennen tiistai-illan kamppailua, jonka toinen osapuoli PSV etenee pisteensä ansiosta pudotuspelivaiheeseen.
RC Lens sijottui B-lohkon kolmanneksi ja Eurooppa-liigaan oikeuttavalle sijalle voitettuaan viimeisessä ottelussaan Sevillan lukemin 2–1.
Arsenal, joka kierrätti pelaajiaan ottelussa merkittävästi, teki ottelun avausmaalin muutama minuutti ennen puoliaikaa.
Eddie Nketiah sai pallon Reiss Nelsonilta rangaistusalueen sisällä ja otti sen taitavasti haltuun ennen painavaa vasemman jalan laukausta oikeaan alakulmaan.
Kyseessä oli 24-vuotiaan Nketiahin uran ensimmäinen maali Mestarien liigassa. Valioliigassa verkko on heilunut tällä kaudella viisi kertaa 15 otteluun.
PSV, joka on voittanut kauden kaikki 15 otteluaan Hollannin pääsarjassa, näytti kuitenkin kyntensä heti toisen jakson alussa.
Maalivahdilta saakka lähtenyt hyökkäys huipentui Yorbe Vertessenin komeaan laukaukseen, joka upposi tolpan kautta Aaron Ramsdalen selän taakse tuodakseen kotijoukkueen tasoihin.
Tunnin pelin kohdalla Ramsdale väläytteli puolestaan nopeita refleksejään, kun hän torjui Declan Ricesta kimmokkeen ottaneen laukauksen tolpan kautta ulos.
Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Jakub Kiwior luuli vieneensä Arsenalin takaisin johtoon, mutta hänen onnistunut puskunsa Martin Ødegaardin vapaapotkusta hylättiin Gabrielin vaikutettua peliin paitsioasemasta.
PSV:lläkin oli omat maalipaikkansa ottelun loppuhetkillä, mutta tasaväkinen kamppailu Hollannin pimeässä illassa päättyi 1–1-tasapeliin.
Mestarien liigan pudotuspelien otteluparit arvotaan maanantaina.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus