Ex-pelaaja: Manchester Unitedin annettava potkut Erik ten Hagille: ”Vaikuttaa mukavalta tyypiltä, mutta…”
Manchester United hävisi viime viikonloppuna kotiottelussaan Bournemouthille tylysti 0-3.
Tiistai-iltana Manchester United sen sijaan hävisi Bayern Münchenille Mestarien liigan lohkovaiheen päätöskierroksella 0-1 ja jäi lohkonsa viimeiseksi.
Kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, oli kyseessä jo kauden 12. tappio.
Pelaajaurallaan yli 400 ottelua Valioliigassa pelannut Liverpool-konkari Danny Murphy uskoo, että Manchester Unitedin seurajohdon pitäisi antaa ten Hagille potkut.
– Bournemouth teki kolme maalia ja olisi voinut tehdä neljä. Tuo tulos vain varmisti sen, että Manchester United on ongelmissa. Manchester United ei halua olla sellaisessa tilanteessa, että he menevät Anfieldille ja häviävät viidellä maalilla. He hävisivät siellä seitsemällä maalilla maaliskuussa. Jos näemme samanlaisen tuloksen, voimme nähdä myös muutoksen joukkueen penkillä, Murphy viittasi viikonlopun Liverpool-Manchester United -otteluun.
Murphyn mielestä ten Hag ei ole valmis valmentamaan Manchester Unitedin kaltaista joukkuetta.
– Olen aina uskonut siihen, että Manchester United antaa ten Hagille loppukauden aikaa, mutta jos seura haluaa edetä sinne, mitä se tavoittelee, joutuu se todennäköisesti vaihtamaan valmentajaansa jo nyt ja päästää uuden valmentajan katsomaan, mitä on tehtävissä. Se on sääli, koska ten Hag vaikuttaa mukavalta tyypiltä, mutta samalla voimme huomata, että pesti Manchester Unitedissa tuli ehkä liian aikaisin, Murphy totesi Daily Mailille.
Englannin A-maajoukkueessakin aikoinaan pelanneen Murphyn mukaan valmentajanvaihdos vaatii kuitenkin tarkkaa suunnitelmaa.
– On aika muutokselle, mutta vain, jos Manchester Unitedilla on suunnitelma. Ei ole järkeä antaa ten Hagille potkuja, jos et tiedä, mitä haluat seuraavaksi tehdä. Mutta on kuitenkin selvää, ettei ten Hag ole oikea ratkaisu Manchester Unitedille. Jos Bournemouth olisi voittanut Manchester Cityn tai Arsenalin 3-0, niin miettisit, mitä ihmettä siellä on tapahtunut, mutta kun he voittavat Manchester Unitedin samoin lukemin, niin kohautat vain olkapäitäsi. Se kertoo kaiken oleellisen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä