Arsenal ja Aston Villa hyödynsivät Man Cityn kompuroinnin – Valioliigan sarjakärki vaihtui
Arsenal siirtyi sunnuntai-iltapäivän voitolla ainakin hetkellisesti sarjakärkeen ohi Liverpoolin. Poolin ohitti myös Aston Villa, joka niin ikään voitti kierroksen oman ottelunsa.
Aiemmin kierroksella Manchester City jäi tasapeliin Crystal Palacea vastaan. Arsenal ja Aston Villa hyödynsivät kilpakumppaninsa kompuroinnin ja repivät kaulaa hallitsevaan mestariin.
Arsenal voitti kotonaan Brightonin maalein 2-0. Gabriel Jesus iski avausosuman ja Kai Havertz viimeisteli loppulukemat. Voitto oli täysin ansaittu, sillä Arsenal loi ottelussa huomattavasti enemmän maaliodottamaa kuin Brighton.
Aston Villa joutui jännittämään loppuun asti voiton eteen Brentfordin vieraana. Kotijoukkue Brentford johti ottelua 77. minuutille asti. Lopulta alivoimalla (Ben Meen punainen kortti 71. minuutilla) pelaaminen oli liikaa. Alex Moreno tasoitti ottelun ja vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Ollie Watkins iski Aston Villan 2-1-voittomaalin. Ottelun toisella jaksolla pelattiin yli 12 minuuttia lisäaikaa, ja Aston Villan Boubacar Kamarakin ehti lisäajalla ottaa punaisen kortin.
Samaan aikaan pelattiin myös West Hamin ja Wolverhamptonin välinen kamppailu. Hammers otti vakuuttavan 3-0-voiton ja nousi sarjataulukossa ainakin hetkellisesti Manchester Unitedin ohi seitsemänneksi.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Manchester City Man City | 38 | 28 | 7 | 3 | 96-34 | 91 |
| 2 | Arsenal | 38 | 28 | 5 | 5 | 91-29 | 89 |
| 3 | Liverpool | 38 | 24 | 10 | 4 | 86-41 | 82 |
| 4 | Aston Villa | 38 | 20 | 8 | 10 | 76-61 | 68 |
| 5 | Tottenham | 38 | 20 | 6 | 12 | 74-61 | 66 |
| 6 | Chelsea | 38 | 18 | 9 | 11 | 77-63 | 63 |
| 7 | Newcastle | 38 | 18 | 6 | 14 | 85-62 | 60 |
| 8 | Manchester United Man Utd | 38 | 18 | 6 | 14 | 57-58 | 60 |
| 9 | West Ham | 38 | 14 | 10 | 14 | 60-74 | 52 |
| 10 | Crystal Palace | 38 | 13 | 10 | 15 | 57-58 | 49 |
| 11 | Brighton | 38 | 12 | 12 | 14 | 55-62 | 48 |
| 12 | Bournemouth | 38 | 13 | 9 | 16 | 54-67 | 48 |
| 13 | Fulham | 38 | 13 | 8 | 17 | 55-61 | 47 |
| 14 | Wolverhampton Wolves | 38 | 13 | 7 | 18 | 50-65 | 46 |
| 15 | Everton | 38 | 13 | 9 | 16 | 40-51 | 40 |
| 16 | Brentford | 38 | 10 | 9 | 19 | 56-65 | 39 |
| 17 | Nottingham | 38 | 9 | 9 | 20 | 49-67 | 32 |
| 18 | Luton LUT | 38 | 6 | 8 | 24 | 52-85 | 26 |
| 19 | Burnley BUR | 38 | 5 | 9 | 24 | 41-78 | 24 |
| 20 | Sheffield United FC SHU | 38 | 3 | 7 | 28 | 35-104 | 16 |
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin