Manchester Unitedille ei juuri toivoa annettua Liverpool-ottelun alla. Niin vain saarivaltakunnan kuuluisin peli päättyi kuitenkin pistejakoon.

United on jo pitkään taapertanut varjojen mailla, eikä kuluva kausi ole ollut poikkeus. Liverpool sen sijaan johti Valioliigaa ennen viikonlopun kierrosta, minkä lisäksi sillä oli huomattavasti parempi pelaajatilanne otteluun lähdettäessä.

Peli meni aika lailla käsikirjoituksen mukaan. Kotijoukkue Liverpool painoi päälle, välillä vimmatusti ja toisinaan hieman rauhallisemmin. Yhtä kaikki, Liverpool loi huomattavasti enemmän maaliodottamaa (2,66-0,52) kuin Man United.

Ottelu oli täynnä tunnetta, kuten odottaa saattoi. Maalipaikkoja nähtiin useita, kovia taklauksia joitakuita ja lopussa yksi punainenkin. Man Unitedin Diogo Dalot ajettiin protestoinnista suihkuun lisäajalla.

Painostuksesta huolimatta Liverpool ei kyennyt maalia tekemään eikä toisaalta Man Unitedkaan onnistunut Poolia yllättämään vastaiskullaan.

Tasapelin myötä Liverpool menetti Valioliigan kärkipaikan Arsenalille, joka voitti oman pelinsä. Arsenal on nyt pisteen edellä Liverpoolia. Poolin kanssa tasoihin nousi myös kauden sensaatio Aston Villa, joka Arsenalin tavoin voitti oman ottelunsa.

Man United jatkaa sarjassa seitsemäntenä. Se on 11 pisteen päässä Arsenalista.

Debug info: $API->Soccer->seasons()->standings( ”sr:season:105353” ) was not an array on soccer/seasons/standings/index.php

LUE MYÖS